JUHANA HAUKKALALTA TREFFI-ILMOITUS KAPPALEEN MUODOSSA

Juhana Haukkalan uusi single on tanssittava juhannuskappale – Kuuntele viihdyttävä Norppa kivellä täältä!

Viime keväänä Universalille kiinnitetty pohjanmaalaisartisti Juhana Haukkala julkaisi tänään tarttuvan singlen Norppa kivellä. Täydellisesti alkavan kesän ja juhannuksen tunnelmointiin istuva kappale kertoo samaistuttavan tarinan suomalaisesta työmiehestä, joka kaipaa rinnalleen sopivaa kumppania. Kappaleen syntytarina kätkee taakseen hauskan inspiraationlähteen, nimittäin ikivanhan treffi-ilmoituksen.

“Biisi sai alkunsa, kun selattiin tosi vanhoja treffi-ilmoituksia ja yksi ilmoitus oli julkaistu nimimerkillä ”Norppa kivellä”. Lopulta kappaleesta muotoutui kesäinen ja hyväntuulinen treffi-ilmoitus biisin muodossa. Sen ajatus on ennen kaikkea rohkaista matalalla kynnyksellä kesäheilan etsintään. Tosirakkaus voi olla kulman takana, eikä koskaan kannata luovuttaa”, Juhana tiivistää.

Norppa kivellä kappaleen tekijätiimin muodostavat Aleksi Haukkala, muun muassa Erika Vikmanille ja Arttu Wiskarille musiikkia tehnyt Mika Laakkonen sekä Vuoden tuottajana Emma Gaalassa palkittu, KUUMAA-yhtyeen tuotannosta vastaava Jonas Olsson.

Pop-iskelmää tekevä Juhana tunnetaan parhaiten Pillipiipari-kappaleestaan, jonka kuuntelumäärät Spotifyssa ovat jo yli 1,5 miljoonaa. Viime syksynä ulos tullut, Universal-yhteistyön käynnistänyt avaussingle Villi Pohjanmaa on myös menestynyt hienosti, sillä sen kuuntelurajat lähentelevät miljoonaa. Juhana Haukkalan viimeisin single Eloveena soi parhaillaan Yle Suomi -radiokanavalla. 

Juhana Haukkala somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
p. 0400 685 701

Keikkamyynti:
Roope Rantala
roope.rantala@dexviihde.fi
p. 044 253 0670

Takaisin uutisiin

Uutisia

AVICIIN KOKOELMALEVYLLÄ MUKANA AIEMMIN JULKAISEMATON KAPPALE

Aviciin kokoelmalevyllä on mukana julkaisematon kappaleLet’s Ride Away ft. Elle King Edesmenneeltä Aviciilta (Tim Bergling) on tänään saatu Avicii Forever…

SHRTYN JA SLIKIN KESÄINEN SINGLE JUHLISTAA PARASTA AIKAA

Jo kahdesta peräkkäisestä kesähitistä vastannut SHRTY on juuri julkaissut uuden singlen Parasta aikaa. Kappaleella vierailee loppuvuodesta EXIT-platinalevyllään vakuuttanut rap-artisti Sliki.…

OLAVI UUSIVIRTA: PALUU AVAA UUDEN ALBUMIKAAREN

Kotimaisen musiikin kansallisaarre, Emma-palkittu Olavi Uusivirta julkaisee uutta soolomusiikkia ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, joka löytyy eksklusiivisesti Spotifysta Olavi Uusivirta julkaisi tänään tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Paluu,…