KRIITIKOIDEN JA YLEISÖN YLISTÄMÄ ARPPA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Suomi-indien kärkinimeksi viime vuosina noussut, kriitikoiden ja yleisön ylistämä Arppa julkaisee uutta musiikkia. Tulevan albumin toinen single Kerran Turussa on vatsanpohjasta ottavan osuva kuvaus haikeasta kesäromanssista. Hurmaava, tunnelmallinen ja erikoiseksikin kuvailtu Arppa-soundi on muodostunut yhdeksi kotimaisen musiikin tunnistettavimmista, kun sadunomaisten ja tarkkanäköisten tekstien ympärille rakentuu uniikki äänimaailma.

Tänään julkaistun singlen on tuottanut Arpan luottotuottaja Väinö Karjalainen. Kappaleelle julkaistiin myös Atte Männikön kaitafilmille kuvattu musiikkivideo, jonka voit katsoa alla.

Vuonna 2020 debytoinut Arppa on julkaissut urallaan kolme studioalbumia (Laavalamppuja 2020, Kinovalon alla 2021, Valeria 2023) ja noussut lyhyessä ajassa niin kriitikoiden kuin yleisöjen suursuosikiksi, jonka keikat loppuunmyyvät ympäri Suomen. Artisti on huomioitu viiden tähden levyarvioiden lisäksi myös yhteensä neljällä Emma-ehdokkuudella. Tällä hetkellä Arppa valmistelee tulevaa albumia, joka julkaistaan vielä tämän vuoden aikana.

Arppa keikkailee yhtyeineen aktiivisestifestareilla kesän läpi:

7.6. Satamaravintola Kaisla, Tampere
8.6. Konepaja Festival, Helsinki
8.6. Lempimusaa, Lempäälä
9.6. Kesärauha, Turku
12.6. Helsinki-päivä, Vuotalo
14.6. Hidasta Elämää, Ruovesi
15.6. Varjo, Oulu
5.7. Kajaani Fest, Kajaani
6.7. Laukon Kartano, Vesilahti
7.7. Ruisrock, Turku
11.7. Säänjärven lava, Savitaipale
12.7. House Of Olaf, Savonlinna
13.7. Pyhtään Kulttuuritalo, Siltakylä
15.7. Ykspihlajan kulttuuriviikko, Kokkola
19.7. Allas Sea Pool, Helsinki
25.7. M/S Rhea, Jyväskylä
26.7. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
26.7. Naamat, Muurame
27.7. Qstock, Oulu
2.8. Porispere, Pori
2.8. Turun Terassikesä, Turku
3.8. Otawala, Mikkeli
4.8. Kaupungin Äänet, Lahti
10.8. Vasenkätisten Vestivaali, Viiala
11.8. Flow Festival, Helsinki
16.8. Krapin Puutarhajuhlat, Tuusula
17.8. Hyvä Veikko Ei Kiusaa, Kokkola
17.8. Kyröfest, Isokyrö
18.8. Lutakon Lippa, Jyväskylä
23.8. Malmin Tapahtumakesä, Helsinki
24.8. Festivaali, Tampere
30.8. Venetsialaiset, Kokkola
27.9. Porvoo Jazz Festival, Porvoo
28.9. Salo Jazz Festival, Salo

Arppa somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com

Keikkamyynti:
Esa Tontti / ALT Agency
esa@altagency.fi
+358 44 563 1430

Lataa Arpan pressikuvat tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…

AXEL KALA JA GETTOMASA LAITTAVAT KOODIT PÄÄL

Axel Kala ja Gettomasa laittavat Koodit pääl – kesän suurin pelikulttuurin ja rapin kohtaaminen julkaistaan 12. kesäkuuta Suomirapin uuden sukupolven suunnannäyttäjä Axel…

PAUL MCCARTNEYLTA UUSI ALBUMI

Paul McCartneyn kehuttu uutuuslevy kurkistaaBeatles-legendan nuoruuteen “Paul and Ringo’s reunion will put a smile on every Beatles fan’s face…The Boys…