PATE MUSTAJÄRVI EI MUUTU MIKSIKÄÄN

Pate Mustajärveltä saatiin tänään uusi herkkä single ja video Mä en muutu miksikään, albumi ulkona 16.8.

Pate Mustajärvi julkaisee 16.8. odotetun, 13:nnen sooloalbuminsa Pelkkää Patee. Levyltä on saatu tänään vielä yksi single Mä en muutu miksikään, johon on julkaistu samalla KiirasMedian kuvaama musiikkivideo.

“Tämä biisi on edellisiin sinkkuihin verrattuna hivenen melankolinen, mutta sellaisiahan me suomalaiset olemme. Ja tietysti näin laulajana on mukava esittää erilaisia, ehkä jopa totutusta poikkeavia biisejä. Ei pääse kukaan kyllästymään”, naurahtaa Mustajärvi.

Mä en muutu miksikään tuo herkkyydellään lisää sävyjä levyltä jo julkaistujen sinkkujen sarjaan. Albumiprojektin käynnisti viime syyskuussa tiskiin lyöty Hei äijä -single, joka sai jatkoa tämän vuoden puolella sinkuista Päästä pahasta ja Pirulle turpaan. Kappaleiden takaa löytyy joukko nimekkäitä biisintekijöitä, kuten Antti KleemolaEsa Eloranta, Johannes Brotherus ja Aki Tykki.

Albumin julkaisun jälkeen Pate Mustajärvi lähtee mittavalle Pelkkää Patee -kiertueelle, jolla kuullaan artistin soolotuotantoa vuosien varrelta. Kiertuekokoonpanossa yhdistyvät vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).

Kiertue vie Pate Mustajärven seuraaville paikkakunnille:

30.8. Karkkila, Pub Pikkupässi
5.9. Ylivieska, Akustiikka
6.9. Oulu, Madetojan sali
7.9. Kajaani, Kaukametsä
12.9. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
13.9. Kuopio, Sawohouse (klubikeikka)
14.9. Kuusankoski, Kuusaasali
19.9. Hyvinkää, Hyvinkääsali
20.9. Lahti, Sibeliustalo
21.9. Mikkeli, Mikaeli
3.10. Lohja, Laurentius-sali
4.10. Vantaa, Kulttuuritalo Martinus
5.10. Kotka, Satama Areena
10.10. Rauma, Rauma-sali
11.10. Tampere, Tavara-asema (klubikeikka)
12.10. Tampere, Tavara-asema
17.10. Jyväskylä, Paviljonki
18.10. Pori, Promenadisali
19.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (klubikeikka)
30.10. Helsinki Savoy-teatteri
31.10. Hämeenlinna, Verkatehdas

Lisätiedot ja haastattelut:
Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com
+358 409011266

Takaisin uutisiin

Uutisia

DAVY JULKAISEE TULEVAN DEBYYTTIALBUMINSA ENSIMMÄISEN SINGLEN

Davyn uudelle Tyhmää-singlelle julkaistiin myös musiikkivideo Kotimaisen musiikin nouseva nimi Davy erottuu Suomen rap-kentällä omintakeisella house-vivahteisella soundillaan. Tätä menevää ja tanssittavaa tyylilajia edustaa Davyn…

PÖYDÄT KÄÄNTYY – SHRTYN KOLMAS ALBUMI NYT ULKONA

SHRTY julkaisee ennakkoon platinaa striimanneen albuminsa Pöydät kääntyy Levyllä artisti raottaa henkilökohtaista elämäänsä, jota on värittänyt kamppailu oman mielenterveyden kanssa Tunnistettavasta…

ARE JULKAISEE UUDEN ALBUMIN “IN MEMORIAM”

Are julkaisi tänään viidennen sooloalbuminsa In Memoriam. Levy sukeltaa muistojen, luopumisen ja ajan kulumisen teemoihin, jäämättä kuitenkaan nostalgian vangiksi. In…