LEGENDAARINEN PATE MUSTAJÄRVI JULKAISI UUDEN SOOLOALBUMIN

Pelkkää Patee -albumi ulkona tänään, kiertue käynnistyy 30.8.

Suomirockin legenda Pate Mustajärvi on tänään julkaissut uuden sooloalbuminsa Pelkkää Patee. Monipuolinen levy esittelee Mustajärven monet puolet Mä en muutu miksikään -singlen seesteisestä tunnelmasta rouheaan Lanka palaa -biisiin. Vuoden aikana levyltä on lohkottu myös radioaalloilta tutut, menevät kappaleet Hei äijä ja Päästä pahasta. Albumin kappaleiden takaa löytyy joukko nimekkäitä biisintekijöitä, kuten Antti KleemolaEsa Eloranta, Johannes Brotherus, Marko Meronen, Christian ja Aki Tykki.

”Levythän on artistille aina yhtä henkilökohtaisia, olipa kyseessä ensimmäinen tai kuten mun kohdalla nyt 13. soololevy. Ollaan siis jännän äärellä”, toteaa Mustajärvi ja jatkaa: ”Uuden levyn biisit valitsin lyriikat edellä eli sanojen piti jollain tavalla kolahtaa ennen kuin edes kuuntelin demon.”

Albumin julkaisun jälkeen Pate Mustajärvi lähtee mittavalle Pelkkää Patee -kiertueelle, jolla kuullaan artistin soolotuotantoa vuosien varrelta. Kiertuekokoonpanossa kättä paiskaavat vankka kokemus ja nuori lahjakkuus, sillä Paten vierelle lavalle nousevat Mikko Kangasjärvi (piano), Santeri Kotamäki (kitara), Milla Heinonen (basso), Aleksi Ylimäki (rummut), Jari Latomaa (taustalaulu ja akustinen kitara) ja Päivi ”Capri” Selo (taustalaulu).

Tämän bändin kanssa on ollut ihan mahtavaa soittaa studiossa, joten todellakin odotan meidän live-vetoja! Tyypit on kaikki kovan luokan soittajia ja vielä äärimmäisen mukavia sellaisia”, intoilee Mustajärvi. Keikkojen sisällöstä hän kertoo näin: ”Settilistat on koottu kaikkien mun soololevyjen pohjalta eli luvassa on vanhaa ja uutta materiaalia. Lisäksi klubikeikoilla kuullaan rokimpaa settiä, pidemmissä konserteissa taas monipuolisempaa tuotantoa, ajatuksella jokaiselle jotakin.” 

Kiertue vie Pate Mustajärven seuraaville paikkakunnille:

30.8. Karkkila, Pub Pikkupässi
5.9. Ylivieska, Akustiikka
6.9. Oulu, Madetojan sali
7.9. Kajaani, Kaukametsä
12.9. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
13.9. Kuopio, Sawohouse (klubikeikka)
14.9. Kuusankoski, Kuusaasali
19.9. Hyvinkää, Hyvinkääsali
20.9. Lahti, Sibeliustalo
21.9. Mikkeli, Mikaeli
3.10. Lohja, Laurentius-sali
4.10. Vantaa, Kulttuuritalo Martinus
5.10. Kotka, Satama Areena
10.10. Rauma, Rauma-sali
11.10. Tampere, Tavara-asema (klubikeikka)
12.10. Tampere, Tavara-asema
17.10. Jyväskylä, Paviljonki
18.10. Pori, Promenadisali
19.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (klubikeikka)
30.10. Helsinki Savoy-teatteri
31.10. Hämeenlinna, Verkatehdas

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuula Salminen / Universal Music
tuula.salminen@umusic.com
p. 040 9011266

Takaisin uutisiin

Uutisia

MIRELLALTA ALBUMI JA KOLME KONSERTTIA SINFONIAORKESTERIN KANSSA

Mirella julkaisee marraskuussa toisen studioalbuminsa, joka saa tammikuussa ainutlaatuiset julkaisukonsertit yhdessä 60-henkisen sinfoniaorkesterin kanssa Kotimaisen popin superlahjakkuuden odotettu kakkosalbumi Ja…

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…