VESTERINEN YHTYEINEEN ON SUUNNITELLUT VUODEN 2024 ROOSA NAUHAN

Kiljut riemusta (Roosa nauha 2024) uudelleenversioinnin tuotot lahjoitetaan syöpätutkimukseen

Vesterinen Yhtyeineen on suunnitellut tämän vuoden Roosa nauhan. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksen tuotoilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta ja tämän vuoden teemana on keuhkosyövät. Vesterinen Yhtyeineen kannustaa kaikkia mukaan lahjoittamaan suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi.

Yhtye on tehnyt Roosa nauha -kampanjan kunniaksi uuden version yhdestä rakastetuimmista hiteistään: Kiljut riemusta (Roosa nauha 2024) julkaistiin tänään. Kappaleen alkuperäinen versio oli mukana yhtyeen vuonna 2011 julkaistulla Erikoismiehen jäähyväiset -albumilla. Yhtye ja Universal Music antavat sinkun streamauksesta tulevat tuotot ajalta 20.9. – 31.12.2024 lahjoituksena Syöpäsäätiölle.

Vesterinen Yhtyeineen somessa
Instagram / Facebook

Lisätiedot
Tuula Salminen
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

MIRELLALTA ALBUMI JA KOLME KONSERTTIA SINFONIAORKESTERIN KANSSA

Mirella julkaisee marraskuussa toisen studioalbuminsa, joka saa tammikuussa ainutlaatuiset julkaisukonsertit yhdessä 60-henkisen sinfoniaorkesterin kanssa Kotimaisen popin superlahjakkuuden odotettu kakkosalbumi Ja…

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…