YONAN YHDEKSÄS ALBUMI EDEN ON NYT SAATAVILLA

Yona uudistuu levy levyltä – Yhdeksäs albumi Eden on inspiroitunut konemusiikista

Debyyttialbumillaan Vuoden tulokas -Emma-palkinnon napannut Yona on juuri julkaissut yhdeksännen albuminsa Eden. 11 kappaleen kokonaisuus on tehty yhdessä Yonan luottotuottajan Mauri Syrjälän sekä muun yhtyeen kanssa legendaarisella Suomenlinnan studiolla. 15-vuotisen uransa aikana Yona on leikitellyt useilla eri genreillä uudistuen jokaisen levyn myötä. Tuore albumi Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen elektronisempi. Albumin ainoa vierailija on niin kriitikoiden kuin yleisönkin rakastama Arppa kappaleella Lalala (Happysad). Levy on saatavilla digitaalisena, CD:nä ja vinyylinä. Eden-albumin julkaisukiertue käynnistyy Lahden Konserttitalosta perjantaina 11.10.

“Eden on tutkielma ajasta jossa elämme, oman paikkani etsimisestä yhteiskunnassa, itseni kohtaamisesta, rakastumisesta, rohkeudesta ja irti päästämisestä, eli kaikesta mitä olen viime vuosina saanut kokea. Levy symbolisoi mulle sisäistä turvapaikkaa sekasortoisessa maailmassa”, Yona kommentoi ja jatkaa:

“Musiikillisesti Eden esittelee puolen minusta joka on aina ollut, mutta jota en vielä aiemmin ole päässyt esittelemään. Vaikka levyn yleissaundi onkin elektroninen, olemme kuitenkin luoneet sen yhdessä inspiroivan ja taitavan yhtyeeni kanssa.”

Arvostettu laulaja-lauluntekijä Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa Pilvet liikkuu, minä en vuonna 2010, ja se toi artistille Vuoden tulokas -Emma-palkinnon. Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty kahdeksas albumijulkaisu Uni johon herään palkittiin sekä Kriitikoiden valinta -Emmalla että Teosto-palkinnolla. Albumi oli lisäksi ehdolla arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ja esitettiin kokonaisuudessaan loppuunmyydyissä konserteissa Helsingin Musiikkitalossa, Lahden Sibeliustalossa ja Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltassa. Musiikkitalon konsertti palkittiin musiikkialan Industry Awards -gaalassa Vuoden tapahtumana.

Lokakuussa Yona lähtee mittavalle levynjulkaisukiertueelle ympäri Suomen. Artistin ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
 

Eden-levynjulkaisukiertue:

11.10. Lahti, Konserttitalo
12.10. Mikkeli, Mikaeli
17.10. Kuopio, Kaupunginteatteri
18.10. Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
19.10. Helsinki, Savoy
25.10. Pori, Promenadisali
26.10. Oulu, Madetojan Sali
1.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
2.11. Jyväskylä, Paviljonki
8.11. Järvenpää, Järvenpää-talo
9.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
14.11. Hyvinkää, Hyvinkääsali
15.11. Tampere, Tampere-talo
16.11. Porvoo, Taidetehdas

Yona somessa:
Instagram
Facebook
TikTok
www.yona.fi

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com

Keikkamyynti:
Feniks Willamo
All Day Agency
feniks@allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

ANTTI KETOSELTA UUSI SINKKUJULKAISU

Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on julkaissut uuden sinkkunsa Sitä ei muuta mikään. Kappale on tunnusomaista Antti Ketosta isoine melodioineen, tarttuvine kertosäkeineen ja…

HAZARDILTA TOINEN UUSI SINGLE TULEVALTA LEVYLTÄ

Loppuvuonna 2023 järjestetyn Red Bull Sana sanasta -kilpailun voittaja Hazard julkaisee perjantaina 11.10. uuden singlensä Skotlantiin. Kappale on toinen julkaisu rap-artistin ensi vuonna tulevalta…

POP-SENSAATIO MIRELLALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI MARRASKUUSSA

Historiallisen nopeasti Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut Mirella julkaisee tulevan albuminsa 1. marraskuuta ja lähtee koko Suomen kattavalle albumikiertueelle tammikuussa…