VIIKATTEEN VIIDESTOISTA ALBUMI ON HILJAINEN, KAUNIS SEKÄ PELOTTAVA

Viikate on julkaissut tänään viidennentoista studioalbuminsa, Hiljainen. Albumilta on aiemmin julkaistu singlet KorttitaloHaamukirjoitus sekä viimeisimpänä viime perjantaina ilmestynyt kappale Haluaako Piepponen turpaan?. Tyylikkään kokonaisuuden kappaleet luovat yhtyeen aiempaa tuotantoa hillitymmän ja rauhallisemman, mutta yhtä kaikki kauniin tunnelman.

Sulkakynän varresta tavoitettu solisti kommentoi albumia:
Se saapui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tuottaja Aaltonen ilmoitti varanneensa studion Viikatteelle helmikuuksi 2024. Ilmoituksen aikaan edellisen Askel-albumin julkaisusta oli kulunut puoli vuotta ja kappalekiulu ammotti oikeutetusti tyhjyyttään. Kyseessä olisi ollut nöyryyttävä ihmiskoe ellei apuun olisi tullut uusi kaikukitaraefekti, josta löytyi kolme uutta laulun teemaa. Lisäksi Kouvolan Teatteri tiedusteli, haluaisiko Viikate soittaa heidän suurella näyttämöllä totutusta hiljaisemman konsertin. Lopulta punainen lanka oli kristallinkirkas. Hiljainen on yhtyeen kaunein ja erilaisin albumi!

Hiljainen on ensimmäinen albumi, jolla nykyinen keikkakokoonpano soittaa kokonaisuudessaan. Yhtyeessä vaikuttavat:

Arvo ”Ari” Viikate: Kitara, laulu
Ervo ”Erkka” Viikate: Basso, laulu
Kaarle ”Kalle” Viikate: Laulu, kitara
Päivi Federley: Koskettimet
Ohto Pallas: Rummut

Levyn tuotannosta vastaa audion moniottelija Miitri Aaltonen, joka on ollut mukana jo seitsemän aikaisemman levyn luomisessa. Albumin upean kansitaiteen takana on graafikko Kalle Pyyhtinen.

Viikate aloittaa albumikiertueensa 22.11.2024 loppuunmyydystä Tampereen G Livelabistä. Kiertueen esiintymispaikat vaihtelevat teatterimiljöistä konserttisaleihin sekä intiimeihin klubeihin, ja se ulottuu vuoden 2025 puolelle. Yhtye vierailee seuraavilla paikkakunnilla:

2024:
pe 22.11. Tampere, G Livelab
la 23.11. Helsinki, G Livelab
pe 29.11. Lappeenranta, Nuijamies
la 30.11. Kuopio, Maxim
to 05.12. Kangasala, Kangasala-talo
pe 06.12. Jyväskylä, Ilokivi
la 07.12. Hyvinkää, Hyvinkääsali

2025:
pe 17.01. Kouvola, Teatteri
la 18.01. Tuusula, Krapin paja
su 19.01. Pori, Teatteri
pe 24.01. Turku, Teatro
la 25.01. Seinäjoki, Kaupunginteatteri
pe 31.01. Espoo, Sellosali
la 01.02. Imatra, Kulttuuritalo Virta
pe 07.02. Kempele, Pirilä-Sali 
la 08.02. Mikkeli, Mikaeli

Viikate somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot ja yhteystiedot:
Sarah Latosaari
sarah.latosaari@umusic.com
+358 40 734 2667

Takaisin uutisiin

Uutisia

ROBIN PACKALENILTA UUSI KESÄBIISI

Unelmavävy tuo päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikan Robin Packalen julkaisee tänään uutta suomenkielistä musiikkia. Unelmavävy-single jatkaa samaa tematiikkaa edeltäjiensä Häitä pidelly ja Täydellinen ex kanssa ja on ensimmäinen suomenkielinen…

BÄMÄN UUSI BIISI YLISTÄÄ YSTÄVYYTTÄ

Rap-kollektiivi BÄMÄn tänään julkaistu uutuus Tilanne vaatii on oodi tyttökavereille ja sanonnalle ”hädässä ystävä tunnetaan”. Uptempoinen bilebiisi sopii täydellisesti juhliin ja kavereiden kanssa vietettyihin kesäiltoihin. Biisileirillä syntyneen kappaleen tuotannosta vastaavat Bämän jäsenet Nelli Milan ja Satu yhdessä Noraen kanssa. Tekijätiimistä Bämien lisäksi…

TOMI SAARIO ESITTELEE UUTTA SOUNDIAAN TUOREELLA BIISILLÄÄN

Tomi Saario ottaa askeleen kohti tuoretta soundia tänään julkaistulla singlellään Kuka sä luulet et mäoon? Kappale on tunnelmaltaan vangitseva ja tekstiltään samaistuttava pop-biisi, joka on sekä sanoituksen että sävellyksen puolesta täysin Saarion omaa käsialaa. Artistin musikaalinen…