SUOMEEN SAAPUVALTA GHOSTILTA UUSI ALBUMI HUHTIKUUSSA

Ghostin kuudes albumi julkaistaan 25. huhtikuuta – ensimmäinen single Satanized nyt saatavilla

Yhtye nähdään Nokia Arenalla 20. toukokuuta

Ruotsalainen rock-sensaatio Ghost on tiedottanut julkaisevansa 25. huhtikuuta odotetun kuudennen studioalbuminsa Skeletá. Suomessa pian keikkailevan yhtyeen levyltä on tänään julkaistu sen hypnoottinen ja koukuttava ensimmäinen single Satanized. Melodiselle kappaleelle on julkaistu myös musiikkivideo, jonka voi katsoa tästä.

Teatraalinen, pilke silmäkulmassa paholaisen kanssa flirttaileva yhtye nauttii suurta suosiota Suomessa, jossa bändin musiikkia on striimattu yli 110 miljoonaa kertaa. Ghost hemmottelee suomalaisfanejaan esiintymällä toukokuussa loppuunmyydyllä Nokia Arenalla osana massiivista maailmankiertuettaan. Yhtye on viimeisimpänä komeillut Suomen Spotifyn kärkisijoilla, kun heidän vuonna 2019 julkaistu kappaleensa Mary On A Cross nautti valtavasta viraalisuosiosta kolme vuotta julkaisunsa jälkeen. Parhaimmillaan Suomen Spotify-listan neljänneksi noussut kappale on ylittänyt täällä kolminkertaisen platinarajan.

Vuonna 2010 debyyttialbuminsa Opus Eponymous julkaissut Ghost on noussut nopeasti aikamme kiinnostavimpien rockyhtyeiden joukkoon. Grammy-palkittu ruotsalaisyhtye nousi maailmanlaajuiseen suosioon viimeistään kahdella viimeisimmällä levyllään Prequelle (2018) ja Impera (2022), jotka keräsivät ylistystä kriitikoilta ja nousivat listoille ympäri maailmaa. Albumien kappaleet, kuten Dance Macabre ja Grammy-ehdokkuuden saanut Call Me Little Sunshine, ovat tehneet Ghostista yhden rock-maailman kirkkaimmista tähdistä.

Skeletá-kappalelista:

1. Peacefield
2. Lachryma
3. Satanized
4. Guiding Lights
5. De Profundis Borealis
6. Cenotaph
7. Missilia Amori
8. Marks Of The Evil One
9. Umbra
10. Excelsis

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Ghost somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook

Ghostin viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

SAMU HABER PALAA SUOMENKIELISEN MUSIIKIN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄÄN

“Kauan eläköön rakkaus” julistaa Samu Haber uudella biisillään Samu Haber palaa suomenkielisen musiikin pariin uudella kappaleellaan Kauan eläköön rakkaus. Biisi on ensimmäinen…

ARTISTITULOKAS WEWWE JULKAISEE URANSA KOLMANNEN SINGLEN

Universalille kiinnitetty marokkolais-suomenruotsalainen artistitulokas WEWWE julkaisee huomenna uransa kolmannen singlen Kesät ja talvet. Artistin musiikissa yhdistyy tyylikäs moderni pop ja…

UNIVERSALIN UUSI ARTISTIKIINNITYS MINTTU JULKAISEE TÄNÄÄN ENSIMMÄISEN SINGLENSÄ

Tulevaisuuden poptähti Minttu debytoi raikkaalla ja vakuuttavalla Paperihaavoja-singlellä Universal Musicille kiinnitetty upeaääninen artistilupaus Minttu on juuri julkaissut ensimmäisen singlensä Paperihaavoja. 25-vuotias Minttu laulaa, tanssii sekä kirjoittaa ja säveltää…