SELENA GOMEZ JA BENNY BLANCO JAKAVAT RAKKAUSTARINANSA UUDELLA ALBUMILLA

Kihlaparin odotettu yhteisalbumi tarjoaa ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa

Supertähti Selena Gomez ja hänen kihlattunsa, lukuisilla palkinnoilla noteerattu huipputuottaja benny blanco julkaisevat tänään odotetun yhteisalbuminsa I Said I Love You First. Levy juhlistaa kaksikon rakkaustarinaa antaen faneille ainutlaatuisen kurkistusikkunan heidän parisuhteeseensa. Orgaanisesti syntynyt kokonaisuus kertoo avoimesti Gomezin ja blancon aidoista kokemuksista aina ajasta ennen heidän tapaamistaan rakastumiseen sekä tulevaisuuden näkymiin asti. 

Yhteensä 14 kappaleesta koostuvan albumin tekijätiimiin lukeutuvat pariskunnan lisäksi muun muassa Charli xcxFINNEASCashmere Cat ja indiepopyhtye The Marías. Pitkäsoitolta saatiin etukäteen kaksikon ensitreffeistä inspiroitunut Sunset Blvd, haavoittuvainen balladi Scared Of Loving You sekä läpimurtotähti Gracie Abramsin kanssa julkaistu Call Me When You Break Up, joka on noussut Suomessa laajaan radiosoittoon. Albumin herkälle fokuskappaleelle Younger And Hotter Than Me on juuri julkaistu musiikkivideo, jonka voi katsoa täältä.

10-vuotiaana näyttelijän uransa aloittanut Selena Gomez on globaalisti seuratuin artisti ja näyttelijä Instagramissa. Vuoden naiseksi (Billboard, 2017) ja 100 vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon nostettu (Time, 2020) Gomez on puhunut julkisesti ahdistuksesta ja masennuksestaan. Vuonna 2020 julkaistiin dokumenttielokuva My Mind & Me, joka tarjoaa intiimin katsauksen artistin elämään ja kamppailuun mielenterveysongelmien kanssa. Gomez on näytellyt myös useissa sarjoissa ja elokuvissa, toiminut tv-sarjojen vastaavana tuottajana, julkaissut usean tuotantokauden omaa kokkiohjelmaa sekä lanseerannut oman kosmetiikkabrändinsä. Viimeisimpänä Gomez tähditti Oscar-ehdokkuuksia kahminutta Emilia Pérez -musikaalielokuvaa, josta hän sai myös BAFTA- ja Golden Globe -ehdokkuudet.

Gomezin EDM-vaikutteinen debyyttisooloalbumi Stars Dance julkaistiin vuonna 2013. Kaksi vuotta myöhemmin saatu Revival esitteli Gomezista kypsemmän puolen ja sisälsi muun muassa maailmanlaajuiset hitit Good For You ja Kill Em With Kindness. Kolmas levy Rare julkaistiin alkuvuodesta 2020 ja se oli artistin kolmas perättäinen Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä debytoinut albumi. Keväällä 2021 saatiin Gomezin ensimmäinen espanjankielinen EP Revelación, joka toi hänelle uransa ensimmäisen Grammy-ehdokkuuden. Supertähden musiikkia on striimattu Suomessa yli 105 miljoonaa kertaa ja globaalisti yli 36 miljardia kertaa.

Amerikkalainen benny blanco on jo yli vuosikymmenen ajan ollut musiikkikentän halutuimpia tuottajia ja biisinkirjoittajia. Hän on saanut yksitoista Grammy-ehdokkuutta, voittanut lauluntekijöiden BMI-gaalan Songwriter of the year -palkinnon viidesti sekä saavuttanut lukuisia listaykkösiä Billboardin listoilla. Blanco lanseerasi oman artistiprojektinsa vuonna 2018. Hänen albumeilla FRIENDS KEEP SECRETS ja FRIENDS KEEP SECRETS 2 on mukana globaalit hittisinglet Eastside ft. Halsey & KhalidLonely ft. Justin Bieber sekä Roses ft. Juice WRLD & Brendon Urie.

I Said I Love You First -kappalelista:
1. I Said I Love You First
2. Younger And Hotter Than Me
3. Call Me When You Break Up (Selena’s Edition)
4. Ojos Tristes
5. Don’t Wanna Cry
6. Sunset Blvd
7. Cowboy
8. Bluest Flame
9. How Does It Feel To Be Forgotten
10. Do You Wanna Be Perfect
11. You Said You Were Sorry
12. I Can’t Get Enough
13. Don’t Take It Personally
14. Scared Of Loving You

Selena Gomez somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook

benny blanco somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Kaksikon viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…