POP-ISKELMÄN NOUSEVA TÄHTI JUHANA HAUKKALA JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Uuden ajan Arttu Wiskariksikin tituleerattu, Pohjanmaalta ponnistava iskelmäartisti Juhana Haukkala jatkaa Suomen kansan hurmaamista. Tänään julkaistu Älä anna anteeksi -single on tehty yhdessä palkitun huipputuottaja Jonas Olssonin kanssa. Juhana Haukkala kommentoi kappaletta:

“Tää biisi syntyi tositarinasta: naispuoleinen ystävä oli suhteessa, jossa häntä ei kohdeltu hyvin ja samat asiat toistuivat kerta toisensa jälkeen. Nämä tilanteet ovat surullisen totta ja liian yleisiä. Toivon, että tällä kappaleella voisin tuoda uskallusta ja rohkaisua lähteä ja olla antamatta anteeksi enää.”

Elämänmakuisesta pop-iskelmästä tunnettu artisti laulaa pohjalaiseen tapaan asioista suoraan ja käsittelee toisinaan vaikeitakin tunteita musiikkinsa kautta. Juhana Haukkalan musiikin kantava teema on huumori ja elämänilo.

Universal Musicille vuoden 2023 lopulla kiinnitetty Juhana Haukkala on jo ehtinyt tehdä vaikutuksen niin kuulijoihin kuin alan ammattilaisiin. Hänen aikaisemmista julkaisuistaan esimerkiksi Villi Pohjanmaa on striimannut yli 1,5 miljoonaa kertaa, ja Eloveena sekä Koti-iskä ovat nousseet maanlaajuiseen radiosoittoon.

Juhana Haukkala somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…