AXEL KALALTA ALBUMIN TOINEN SINGLE “HOODEIL FAME”

Arvostetusta KPC-kollektiivista tuttu, Def Jam -levymerkille kiinnitetty Axel Kala julkaisee albuminsa toisen singlen Hoodeil fame. Kappaleella kuullaan feateina Axel Kalan tavoin Jyväskylän kollektiivista nousseet rap-kentän tekijät Lyttä ja Tohtori Getto

Axel Kala on jyväskyläläinen suomiräppäri ja tuottaja, joka tunnetaan omaleimaisesta ja kokeilevasta tyylistään. Hänen musiikkinsa yhdistää alternative-hiphopin elementtejä, tarttuvia melodioita ja syvällisiä lyriikoita. AxelKala julkaisi debyyttialbuminsa Sademies vuonna 2023, joka sisälsi muun muassa platinahitin Moni meist. Samana vuonna Axel Kala julkaisi Pyrythekidin kanssa yhteis-EP:n Maalainen, jonka single 3 Toivomusta on myös rikkonut platinarajan. 

Axel Kala vakuuttaa kuulijat kokeilunhaluisella sekä lyyrisesti omalaatuisella tyylillään. Hän on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rap-artisteista, jonka musiikissa paistaa eri tyylien ja maailmojen yhdistäminen.Tällä hetkellä Axel Kala työstää tulevaa albumiaan, jonka ensimmäinen single Sisään ft. DJ Ibusal julkaistiin huhtikuun alussa.

Axel Kala somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…