EDICTILTÄ UUTTA MUSIIKKIA: TULEVAN ALBUMIN ENSIMMÄINEN SINGLE ‘YKSI MUISTA’

Alternative-popin kärkinimiin kuluneen vuoden aikana noussut Edicti julkaisee tulevan albuminsa ensimmäisen singlen Yks muista. Edellinen, viime syksynä julkaistu albumi sisälsi muun muassa artistin nyt jo lähes 10 miljoonaa kuuntelukertaa keränneen läpimurtosinglen En sitä tarkoittanut, jolla vieraili omaääninen R&B-nimi F.

Johanna Kustannukselle kiinnitetyn Edictin musiikkia on kuvailtu osuvasti hoivapopiksi, eli toisin sanoen musiikiksi, joka pitää kuulijastaan huolta. Uusi single kääntää tällä kertaa tutun teeman roolit päälaelleen: Yks muista kertoo hiipuneiden tunteiden jälkeisestä petoksesta.

”Viime aikoina oon kirjottanu paljon biisejä, joilla oon käsitelly ihmisuhdeteemaa lempeyden ja avoimuuden kautta. Tällä kertaa tilanne on toisin ja biisin kertoja on kaikkea muuta kuin esimerkki. Kappaleen kertoja tietää hiipuneista tunteistaan, mutta kerta toisensa jälkeen tietoisemmin jatkaa romanttista suhdetta, syvällä kulissien suojissa”, Edicti kertoo. 

Kappaleen tuotannosta vastaa artistin luottotuottaja okko ilmarin lisäksi myös KUUMAA-yhtyeestä tunnettu Jonttu Luhtavaara.

Tällä hetkellä Edicti työstää tulevaa albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2026 aikana.

“On tosi ihanaa ja jännittävää kääntää uusi viime albumia seuraava aukeama! Ydintiimi on sama, eli päävastuussa Edicti-musan luomisessa ovat minä ja Okko Saastamoinen. Saundi on alkanut rauhakseltaan kehittymään uusiin, inspiroiviin suuntiin ja pyrin myös kirjoittamaan rohkeammin eri perspektiiveistä”, kertoo artisti.

Edicti somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat:
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 45 239 0170

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…

MIRELLALTA HERKKÄ JA PYSÄYTTÄVÄ SINGLE: KAIKKI VIEL EDESSÄ

Mirella julkaisi tänään tunteikkaan pianoballadin Kaikki viel edessä, joka tuo esiin artistin herkkää puolta Aseistariisuvan aidosta tulkinnastaan tunnettu Mirella on tuoreella singlellään kirjoittanut yhden henkilökohtaisimmista…