LYYTILTÄ TULEVAN ALBUMIN VIIMEINEN SINGLE

Lyyti jatkaa kotimaisen indie-kentän hurmaamista omintakeisella pop-soundillaan. Tänään julkaistun Jos tää on unta -kappaleen voisi nähdä artistin omaksi versioksi ikivihreäksi muodostuneesta PMMP:n hitistä Matkalaulu: tuore sinkku kertoo unelmista, kesästä ja elämästä bändissä. 

Mitä jos lauloin karaokessa niin lujaa että mulla meni taju, ja oon vaan uneksinut itseni suurille lavoille? Tää kappale on meidän bändin matkalaulu, ystävyystunnari, kuumeinen karaokeuni, ja soundtrack ihan jokaisen kesäreissuille! Jos heräisin huomenna karaokelavalta, tää ois ollut mun elämän kauneinta unta”, kommentoi Lyyti.

Kappale on Lyytin viimeinen single ennen syyskuun alussa julkaistavaa Pidän sulle paikkaa -albumia, jonka ennakkomyynti on alkanut maanlaajuisesti.

Kolme albumia julkaisseen Lyytin musiikissa niin riemukkaat kuin kipeätkin tunteet eletään yhdessä läpi itkun, naurun ja tanssin kautta. Palkitut kappaleet kuten Mihin voi soittaa? ja Ennätyshelteet ovat nousseet kuvaamaan nuoren sukupolven kokemusta epävarmaan maailmantilanteeseen kasvamisesta.

Lyytin edellinen albumi Nousussa taas (2023) on lumoava matka pohjalta kohti valoa. Albumi keräsi kolme Emma-ehdokkuutta ja Ennätyshelteet-kappaleelle myönnettiin Juha Vainio -seuran ”Vuoden sanoitus” -palkinto. Albumia tituleerattiin arvosteluissa yhdeksi vuoden parhaista kotimaisista julkaisuista.

Lyyti somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

EDICTIN JA JAAKKO KULLAN YHTEISSINGLE JUHLAPÖYDÄSSÄ ULKONA NYT

Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden…

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…