MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola vielä janottaa. Tämä on kuitenkin tehnyt virheen jättäessään suhteen, mistä alkuun vitsillä sessiossa heitetty biisin nimikin juontaa juurensa. Mintun lisäksi kappaletta ovat olleet mukana tekemässä palkitut ja pitkän uran tehneet biisintekijät Saara TörmäEmmi HakalaJuho Kola ja Aku Rannila.

“Mokaamisen maailmanmestari -biisi sai alkunsa Järvenpäässä rennossa sessiossa, jossa pidettiin vaan hauskaa eikä otettu paineita mistään. Tätä oli super rento ja hauska tehdä ja toivon, että se myös kuuluu biisillä. Tän myötä mulle vahvistui, että ei musiikkia tarvii tehä niin vakavasti, välillä voi vaan päästää irti. Oon tosi innoissani biisin julkaisusta ja toivon, että kuulijat tuntee tätä kuunnellessaan olonsa seksikkääksi ja vahvaksi. Muistakaa oma arvonne!”, Minttu kommentoi.

25-vuotias Minttu laulaa, tanssii sekä kirjoittaa ja säveltää kappaleitaan itse. Artistin debyyttisingle Paperihaavoja nousi keväällä suoraan julkaisunsa jälkeen Spotifyn soitetuimpien kappaleiden listan sijalle 28. Biisi on kerryttänyt osakseen positiivista kuplintaa myös Tiktokissa, jossa Paperihaavoja-biisiin on tehty tähän mennessä jo yli 1800 videota. Mintun ensiesiintymistä päästiin todistamaan keskiviikkona Universal Musicin vuotuisessa Showcasessa, jossa Mintulta nähtiin poikkeuksellinen show täynnä isoja vokaaleja ja koreografiaa. Esitys on saanut osakseen myös paljon innostunutta palautetta somessa.

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva / johanna.lanerva@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…