TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden puolen, kuitenkin tunnistettavaan tyyliin. TIPPA kommentoi tuoretta singlejulkaisua seuraavasti:

“Jani synty Salahpolon ja Miikka Koiviston kanssa loppuvuodesta Kalasatamassa Skorpionin (RIP) studiolla. Salah alko vatkaamaan kitaraa ja jotenki se lähti heti rullaamaan hienosti. Teksti tehtiin Miikan kanssa joka on ollut tärkeässä roolissa mun uudessa musassa. Oli hauska tehä tämmönen tarinabiisi pitkästä aikaa ja ootan innolla, et jengi pääsee kuulee tän.”

Aiemmin Tippa-T:nä tunnetun artistin debyyttialbumi Nuari kukko toimi Suomen musiikkikentällä käänteentekevänä julkaisuna. Kokonaisuus nosti uusiin ulottuvuuksiin trap-genren suosion, joka jatkaa kasvuaan yhä tähän päivään asti. Albumin hittisingleä Mehu on striimattu Spotifyssa tähän mennessä jo yli 9 miljoonaa kertaa. Debyyttialbumin jälkeen artisti on monipuolistanut tuotantoaan rock-vivahteisella kitarasoundilla, joka lukeutui yhdeksi vuoden 2018 kiinnostavimmista musiikki-ilmiöistä. Satutat mua -hitti vakuutti kuulijat nousten Suomen Spotifyn Top 50 -listan ensimmäiselle sijalle ja usean radion soittolistalle. Kappale huomioitiin myös Emma Gaalassa Vuoden biisi -ehdokkuudella. Tällä hetkellä TIPPA viettää tiiviisti aikaa studiossa, valmistellen tulevia julkaisujaan.

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva / johanna.lanerva@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…