JUHANA HAUKKALAN JUHANNUSRALLI KRUISAILEE KEHIIN

Elämän sävyjä pilke silmäkulmassa tulkitseva artisti Juhana Haukkala on julkaissut uuden singlen Rallikansa (viimeinen lajiaan), joka iskee suoraan moottoriurheilun ystävien sydämiin. Pop-iskelmälaulajan menevä uutuus sopii täydellisesti kesäiseen kruisailuun: biisillä samplataan myös legendaarista eestiläisartisti 42GO:n Youtube-viraalihittiä, Bemmii uuedgummid -kappaletta. Uusi autoiluanthem on tehty yhteistyössä palkitun huipputuottaja Jonas Olssonin kanssa.

Rallikansa (viimeinen lajiaan) edustaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja jopa humoristiset sanoitukset sekä arkipäivästä inspiroituneet teemat.”Mun mielestä Suomessa jokainen on oman elämänsä rallikuski – tai ainakin luulee olevansa. Tämä korostuu kylillä ajellessa, ja olihan se niin, että kyläringin komein auto sai aina näteimmät likat kyytiin”, Haukkala tähdentää pohjalaiseen tyyliin.

Universal Musicille vuoden 2023 lopulla kiinnitetty Juhana Haukkala on jo ehtinyt tehdä vaikutuksen niin kuulijoihin kuin alan ammattilaisiin: nouseva artisti on kerryttänyt biiseilleen Spotifyssa kohta 10 miljoonaa striimiä ja saanut kappaleilleen myös maanlaajuista radiosoittoa. Kesällä 2025 Haukkala keikkailee aktiivisesti ympäri Suomea ja työstää samalla uutta musiikkia.

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren, Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…