SHRTYN UUSI SINGLE SIIVIITTÄÄ KESÄN YÖTTÖMIIN ÖIHIN

Tuoreelle Samoilla silmil -kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, jonka pääset katsomaan täältä

Tarttuvista kesähiteistään tunnettu SHRTY on julkaissut uuden singlen ja musiikkivideon. Tanssittava Samoilla silmil siivittää kuulijan kesän yöttömiin öihin. Kappaleen tuotannosta vastaa arvostettu tuottaja Salahpolo ja sille julkaistiin myös Sisiliassa kuvattu musiikkivideo, jonka on ohjannut Emil Rosa.

”Samoilla silmil on aurinkoinen ja energinen kesäbiisi. Kappale kertoo intensiivisestä työputkesta – öistä ilman unta, mutta myös hauskanpidosta ja elämän fiilistelystä täysillä.”

Yli 70 miljoonaa striimiä uransa aikana kerännyt SHRTY tunnetaan parhaiten kesähiteistään Pariisin kevät ja Sirkus. Yhdeksi viime kesän isoimmista hiteistä lukeutuva Sirkus oli ensimmäinen singlejulkaisu artistin tulevalta kolmannelta albumilta. TikTokissa hittiytynyt kappale on striimannut triplaplatinaa ja noussut radiolistan ensimmäiselle sijalle, pysytellen siellä seitsemän viikkoa. Pariisin kevät ft. Joalin on striimannut viisinkertaista platinaa ja ansaitsi myös ehdokkuuden Emma Gaalan Vuoden biisi -kategoriassa.

Lyhyessä ajassa suosionsa Suomen musiikkikentällä vakiinnuttanut itähelsinkiläinen SHRTY julkaisi debyyttialbuminsa HEARTBREAK KID vuonna 2021. Levyllä vierailee liuta Suomen tunnetuimpia räppäreitä, kuten Cledoswilliam ja Pyrythekid. Artistin vuonna 2023 julkaistu toinen albumi TÄYDELLINEN AJOITUS nousi Suomen albumilistan sijalle kaksi ja sisältää muun muassa hitit Sun takii sekä Pariisin kevät ft. Joalin.

SHRTY somessa:
Instagram
TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

Musiikkimaailman puhutuimpiin uusiin nimiin noussut ADÉLA jatkaa kansainvälistä läpimurtoaan tuoreella PRIMA-levyllä

“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa…

UNIVERSAL MUSICIN TUORE KIINNITYS NENERCHY AVAA UUDEN AIKAKAUDEN URALLAAN

Suomen suurimmilla festivaaleilla kesän aikana esiintynyt Nenerchy julkaisee uuden singlensä Holtiton Bassovoittoinen ja tanssilattialle tehty kappale on saanut inspiraationsa Jackass-sarjasta Universal…

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…