EDICTI JULKAISEE UUDEN KESÄSINGLEN

Kotimaisen vaihtoehtopopin ykkösnimiin lukeutuva Edicti on julkaissut pehmeän kesäsinglen Mitä ollaan?.

Edicti avaa tuoreen kappaleen teemaa: ”Kesäheilastelu on ihanaa, mut tosi usein lähtökohtana on ”ei mitään vakavaa”. Tää kappale on kirjotettu siitä, kun alkaa huomaamaan, että se joku vakava alkaakin kuulostamaan aika hyvältä. Ei halua hätiköidä, vaan olla kiinni hetkessä, vaikka mieli maalaileekin jo yhteistä syksyä ja seuraavaa kesää.”

Tuotannosta vastaa jälleen artistin luottotuottaja okko ilmari, tällä kertaa yhdessä Victor Nordiksen ja Figaron kanssa. Biisin C-osan kesäisessä äänimaailmassa mukana laulaa myös indie-tulokas Kastehelmi. Mitä ollaan? saa ensiesityksensä huomenna lauantaina 28.6. Provinssissa.

Tällä hetkellä Edicti työstää seuraavaa albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2026 aikana. Kuluneen vuoden aikana indie-kentältä suuremman yleisön tietoisuuteen nousseen Edictin edellinen, kultaa striimannut albumi Joku jonka luo palata julkaistiin viime syksynä. Albumin singlenä julkaistiin muun muassa artistin nyt jo yli 10 miljoonaa kuuntelukertaa kerännyt läpimurtosingle En sitä tarkoittanut, jolla vieraili omaääninen R&B-nimi F.

Edicti somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat:
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 45 239 0170

Takaisin uutisiin

Uutisia

TAYLOR SWIFTIN ENNÄTYSALBUMI SAA ENCOREN

Fanien valtavasta rakkaudesta inspiroitunut The Life of a Showgirl: The Encore täydentää menestysalbumia neljällä täysin uudella kappaleella Maailman suosituin poptähti…

U2 JULKAISEE ENSIMMÄISEN UUDEN ALBUMINSA YHDEKSÄÄN VUOTEEN

50-vuotista uraansa juhlistava rockyhtye julkaisee marraskuussa uuden Carnaval De Luz-albumin – uusi single Silencio nyt kuunneltavissa Ikoninen rockyhtye U2 on…

EDICTIN NELJÄS ALBUMI TOIVEUUSINTOJA POHTII PUHUMATTOMUUTTA

Omaleimaisesta ja pehmeästä vaihtoehtopopistaan tunnettu Edicti julkaisee neljännen albuminsa Toiveuusintoja Albumi kuljettaa teemoillaan kuulijan läpi puhumattomuuden, turvan ja arkisten tyhjiöiden.…