ROBIN PACKALENILTA UUSI KESÄBIISI

Unelmavävy tuo päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikan

Robin Packalen julkaisee tänään uutta suomenkielistä musiikkia. Unelmavävy-single jatkaa samaa tematiikkaa edeltäjiensä Häitä pidelly ja Täydellinen ex kanssa ja on ensimmäinen suomenkielinen soolojulkaisu artistilta tänä vuonna. Unelmavävyn tekijätiimistä löytyy Packalenin lisäksi Vilma AlinaPatric Sarin sekä tuottajaduo Los Rollos. Robin kertoo uudesta singlestä näin:

”Haluttiin tuoda päätökseen Häitä pidelly -biisin tematiikka, jossa myös allekirjoittanut pääsee parrasvaloihin ja vastaamaan Järvisen kilpailuun. Siihen mittelyyn, mihin ei viime kerralla ollut saumaa. Biisi on sarkastisen irvikuvallinen kuvaelma täydellisestä unelmavävystä, joka täyttää hyvinkin kirjaimellisesti kaikki siihen liitettävät kliseet.”

26-vuotiaalla Packalenilla on takanaan jo yli vuosikymmenen mittainen ura suomalaisen musiikkimaailman huipulla. Jokainen Emma-palkitun artistin kuudesta julkaistusta albumista on saavuttanut moninkertaista platinaa ja artistin musiikkia on striimattu yhteensä yli huimat puoli miljardia kertaa. Viime marraskuussa julkaistu Punasel-albumi on ylittänyt platinarajan ja levyltä löytyvä Häitä pidelly oli yksi viime vuoden isoimpia hittejä: kappale on kerännyt yli 16 miljoonaa striimiä suoratoistopalveluissa. Lisäksi Häitä pidelly vietti 10 viikkoa Suomen radiolistan ykkössijalla, oli Emma Gaalassa ehdolla Vuoden biisi -kategoriassa ja voitti Iskelmä Gaalassa Vuoden iskelmä -palkinnon. Packalen nähdään tänä kesänä festareilla ympäri maan ja tänä iltana uusi Unelmavävy-single saa ensiesityksensä, kun Robin esiintyy Ruisrockissa.

Robin Packalen somessa:
Instagram / TikTok / www

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music Finland
+358504619818
veera.hjerppe@umusic.com

Management:
Juha Ruusunen
Robin Entertainment
juha@robinentertainment.fi

Keikkamyynti:
Mika Sorola
Fullsteam Agency
mika@fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…

DAUGHTER FROM HELL KÄSITTELEE AIKUISTUMISEN KIPUPISTEITÄ JA KASVUA

“Her best album yet” ★★★★½ – Rolling Stone “The songs sound like her: earnest, introspective, folk-informed. But the production is…