SAMULI PUTRO JULKAISEE LAULUJA VIIME YÖLTÄ

Tänään viisikymmentäviisi vuotta täyttävä lauluntekijä elää kulta-aikaansa. Samuli Putro julkaisee 26.9.2025 yhdeksännen sooloalbuminsa, Viime yöltä.

Levyn ensimmäiset singlet, Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat, ovat täyttäneet radiotaajuuksia tiuhaan. Kuten myös jo vuonna 2024 julkaistu Ellinooran kanssa tehty jättihitti Osuma.

Biisit on kirjoitettu samaan aikaan kuin Elämäni miehet -kirja, vuosina 2022-2023. Kyllähän siellä pyöritään hetkittäin samantapaisten teemojen parissa. Poikapainia ja hölmöilyä erämökissä“, kuittaa Putro.

Mutta on siellä muutakin. Vesijuoksijoita, liikunnanopettaja ja merkittävä rakastuminen. Että onko seepralla yhä raidat? Kyllä on”, jatkaa biisintekijä.

Kukoistuskausi näkyy myös keikkarintamalla. Hämmästystä herättänyt työtahti jatkuu. Putro lähtee mittavalle levynjulkaisukiertueelle, joka alkaa 2.10. hänen lapsuutensa kotikaupungista Raahesta.

Kyllä tämä on ensimmäinen kerta, kun vuoteeni mahtuu yli sata lavalle nousua. Mutta kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan“, sanoo Putro viitaten Irwin Goodmaniin ja Vexi Salmeen.

Ja onhan sieltä tulossa vielä yksi vähän kookkaampi yllätyskin, mutta se kerrotaan vasta levyn julkaisun yhteydessä“, mies jatkaa arvoituksellisesti.

Viime yöltä -albumi on tehty Putron bändin voimin ja sen on loppuunsaattanut tuottaja Teemu Javanainen alias Heviteemu.

Vaikkei olla perillä, on ajatukset siellä -kiertue:

02.10. Raahesali
03.10. Oulu, Madetojan Sali
04.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
10.10. Salo, Teatteri Provinssi
11.10. Porvoo, Pensselitehdas
17.10. Imatra, Virta-sali
18.10. Lahti, Finlandia-klubi
19.10. Vantaa, Martinus-sali
24.10. Klaukkala, Monikko-sali
25.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
31.10. Järvenpää, Aino Areena
01.11. Tampere-talo
08.11. Mikkeli, Mikaeli
13.11. Hyvinkää-sali
14.11. Himos-areena
15.11. Espoo, Tapiola-sali
21.11. Ylivieska, Akustiikka
22.11. Kajaani, Kaukametsän Sali
23.11. Kuopio, Kaupunginteatteri
28.11. Pori, Kehräämö Live
29.11. Pieksämäki, Poleeni
12.12. Kangasala-talo
13.12. Jyväskylä, Lutakko
19.12. Helsinki, Savoy
20.12. Turku, Kaupunginteatteri

Samuli Putro somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Tara Kojonen
Promo Sapiens Oy
tara@promosapiens.fi
+358 504673269

Keikkamyynti:
Ossian Marttala
Central Line Entertainment
ossian.marttala@centralline.fi
+358 40 5718814

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…