ARTISTITULOKAS WEWWE ON JULKAISSUT KOLMANNEN SINGLENSÄ

19-vuotias marokkolais-suomenruotsalainen artistitulokas WEWWE on julkaissut tänään uuden singlen Tiet kohtaa. Kappale jatkaa WEWWElle ominaista tyyliä, jota on kuultu aiemmin singleillä Tu Eres Mio sekä Kesät ja talvetTiet kohtaa -kappaletta ovat olleet artistin lisäksi mukana tekemässä muun muassa Suomen eturivin artisteihin lukeutuva Averagekidluke sekä Överi-duosta tunnettu Oskari Kytömäki.

”Tää biisi kertoo siitä, kun kohtaat jonkun tyypin ja se tuntuu heti oikeelta. Sellanen hetki, mistä ei vaan haluis päästää irti”, WEWWE kommentoi.

Universal Musicille kiinnitetty Vaasasta ponnistava WEWWE on nähty kesän aikana esiintymässä mm. Ruisrockin jatkoilla, Bigday Summer Festivaleilla sekä Solar Soundeilla. Artistin musiikissa yhdistyy tyylikäs moderni pop, jossa tuotannot lainaavat vahvasti eurooppalaista rap-soundia ja melodioita. Teksteissä kuuluu sekä suomen- että ruotsin kieltä.

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva / johanna.lanerva@umusic.com

WEWWE somessa:
Instagram / TikTok

Takaisin uutisiin

Uutisia

RÄJÄHTÄVÄLLÄ VAUHDILLA FANIKUNTAANSA KASVATTAVALTA MINTULTA UUTTA MUSIIKKIA

Vaikuttavan sisääntulon Suomen musiikkikentälle tehnyt Minttu julkaisee tänään neljännen singlensä Tyttöystävä Kappaleelle on tehty näyttävä tanssikoreografia, josta julkaistaan video huomenna…

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…