OLAVI UUSIVIRTA JA JUMALAT JUHLIVAT ÖISIN

Jumalat juhlivat öisin on toinen singlelohkaisu vuonna 2026 ilmestyvältä levyltä, joka on artistin järjestyksessään kymmenes albumi 

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta funk-vaikutteisen pop-tykityksen tunnistettavaa ja rakastettua Olavia. Kappaleen on tuottanut artistin vakiintuneessa yhtyeessä kitaristinakin vaikuttava Timo Kämäräinen.

“Halusin tehdä kappaleen, joka ensi tahdeista lähtien pakottaisi estyneimmätkin kenkiintuijottelijat tanssiladon reunalta parketille. Oma suhteeni tanssimiseen on aina ollut ristiriitainen, toisaalta haluaisin suhtautua elämään ja olemiseen ylipäätään ensisijaisesti tanssin kautta, sillä ajatuksella että liikkeessä kaikki ilmansuunnat ovat mahdollisia. Usein tuppaamme kulkemaan arkipäiviemme läpi kuin robotit horroksessa. Toivon että Jumalat juhlivat öisin tarjoaisi kuulijoille mahdollisuuden hetken ajaksi nousta edes puoli metriä reaalitodellisuuden yläpuolelle”, Uusivirta kommentoi kappaletta.

Biisi kuultiin kuluneen kesän aikana MTV:llä mittavassa tv-, radio- ja somekampanjassa traileroimassa uutta Tanssii Tähtien Kanssa -kautta. Kappaleen ensiesitys nähdään myös Suomen suosituimpiin tv-ohjelmiin lukeutuvan tanssikilpailun kauden avausjaksossa tulevana sunnuntaina.

Olavi Uusivirta yhtyeineen nähtiin tänä vuonna mittavalla festarikiertueella, jonka lisäksi kesän aikana myös 11 vuotta sitten julkaistu kesähitti Ollaanko tämä kesänäin? ilmiöityi Tiktokissa nousten sen myötä Spotifyn kärkisijoille.

Yli 20 vuotta sitten ensimmäisen levynsä julkaissut multilahjakas Uusivirta tunnetaan muun muassa hiteistä On niin helppoo olla onnellinen, Nuori ja kaunis, Tanssit vaikka et osaa, Kultaa hiuksissa ja Kesäyön uni. Emma-palkitun tekijän viime vuosien julkaisuihin lukeutuu myös Behmin kanssa julkaistu yhteiskappale Viimeinen tanssi, joka on kerännyt suoratoistopalveluissa yli 23 miljoonaa kuuntelukertaa.

Olavi Uusivirta somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Keikat:
Keikkamyynti:
Live Nation Finland
Matti Kaunisvesi
+358 40 351 8848
matti.kaunisvesi@livenation.fi
www.livenationagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…

AXEL KALA JA GETTOMASA LAITTAVAT KOODIT PÄÄL

Axel Kala ja Gettomasa laittavat Koodit pääl – kesän suurin pelikulttuurin ja rapin kohtaaminen julkaistaan 12. kesäkuuta Suomirapin uuden sukupolven suunnannäyttäjä Axel…

PAUL MCCARTNEYLTA UUSI ALBUMI

Paul McCartneyn kehuttu uutuuslevy kurkistaaBeatles-legendan nuoruuteen “Paul and Ringo’s reunion will put a smile on every Beatles fan’s face…The Boys…