SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, olipa kyse sitten rakkaudesta tai elämästä. Inspiraatio Good Boy -nimeen syntyi heti kiertueen ensimmäisen keikan jälkeen ja Haber on tehnyt kappaleen yhdessä suomalaisen biisintekijän ja tuottajan Ilkka Wirtasen kanssa. Singleä täydentää musiikkivideo, joka sisältää kohokohtia tämän vuoden kiertueelta. 

Ensi vuoden Euroopan-kiertue julki – Suomessa ainoat keikka Kulttuuritalolla

Samu Haber on samalla julkistanut ensi vuoden Euroopan-kiertueensa, joka käynnistyy syyskuussa 2026 Helsingistä. Suomessa supersuosittu artisti esiintyy kiertueellaan ainoastaan Helsingin Kulttuuritalolla syyskuun 18. ja 19. päivä. Jälkimmäinen päivämäärä on jo loppuunmyyty.

Haberin suosio on ollut hurjaa viime aikoina: syksyllä 2024 julkaistu Me Free My Way  -albumi nousi Saksan albumilistan sijalle 4. Tänä kesänä Haber kiersi Eurooppaa yli 30 konsertin verran ja myi yhteensä huikeat 150 000 lippua. Myös kotimaassa tehtiin ennätyksiä, kun Samun keikka elokuussa Allas Livessä myytiin loppuun, samalla rikkoen tapahtumapaikan myyntiennätys. Menestyksekkäiden Sunrise Avenue -vuosien jälkeen Haber on vakiinnuttanut paikkansa Suomen musiikkimaailman kirkkaimpana tähtenä, soittaen loppuunmyytyjä keikkoja niin isoissa jäähalleissa kuin festivaaleillakin.

Haber kuuluu Suomen musiikkimaailman kirkkaimpiin tähtiin. Hänen ensimmäinen suomenkielinen albuminsa Pelastetaan Maailma nousi heti listakärkeen ja oli lopulta vuoden toiseksi myydyin CD-levy Suomessa. Levy rikkoi myös Levykauppa Äxän myyntiennätyksen ja toi useita Emma-ehdokkuuksia. Albumilta julkaistiin hitit Täältä tullaan sekä UMK-finaalissa ilmiöksi noussut Syödään sieniä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA YLLÄTTÄÄ JÄLLEEN – YHTEINEN KAPPALE RAP-ARTISTI CLEDOKSEN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän ykkösnimet Gettomasa ja Cledos yhdistivät voimansa – kuuntele Syvä pääty täältä! Näyttävän paluun tammikuun alussa tehnyt Gettomasa tarjoaa faneilleen…

NELLI MATULAN JUHLAVUOSI ALKAA IKONISELLA UUDELLEENVERSIOINNILLA

Olga ja Senya uudistivat Nelli Matulan läpimurtohitin Lemmikki– kuuntele kappale kokonaisuudessaan täält Vuoden soitetuimman radiokappaleen Hitaammin hautaan viime vuonna julkaissut Nelli Matula juhlii…

KOTIMAISEN RAP-KENTÄN PUHUTUIMPIIN UUSIIN NIMIIN LUKEUTUVA DW ON KIINNITETTY DEF JAMIN ARTISTIROSTERIIN

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw (donwöri) on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen rapin kiinnostavimmista tulokkaista. Artistin tänään julkaistu…