RÄJÄHTÄVÄLLÄ VAUHDILLA FANIKUNTAANSA KASVATTAVALTA MINTULTA UUTTA MUSIIKKIA

Vaikuttavan sisääntulon Suomen musiikkikentälle tehnyt Minttu julkaisee tänään neljännen singlensä Tyttöystävä

Kappaleelle on tehty näyttävä tanssikoreografia, josta julkaistaan video huomenna klo 10:00

Tänä vuonna menestyksekkäästi debytoinut pop-artisti Minttu on juuri julkaissut neljännen singlensä Tyttöystävä. Asennetta ja energiaa pursuava kappale on herättänyt valtavasti kiinnostusta TikTokissa – kappaleeseen on tehty siellä jo yli 1400 videota ja ne ovat keränneet yhteensä 1,5 miljoonaa näyttökertaa. Singlelle julkaistaan huomenna klo 10:00 vaikuttava Ellinoora Lehden ja Lotta Mäkisen koreografioima tanssivideo, jolla artisti esiintyy yli 50 tanssijan kanssa. Minttu kommentoi Tyttöystävä-kappaletta seuraavasti:

“Me tehtiin tää biisi Senni Rantasen ja Mikko Koivusen kanssa pohjautuen ikävän yleiseen ilmiöön varattujen miesten keskuudessa. Haluttiin tehä kunnon asennebiisi, ja ammennettiin inspiraatiota muun muassa Tate McRaen uudesta albumista. Tää biisi on ollut kunnon yllättäjä – ei oltu alkuun ollenkaan varmoja julkaistaanko tätä edes. Heitin tän biisin demon ihan extempore TikTokkiin ennen Lost in Musicin keikkaa, jotta yleisö vähän tietäis kertsiä siellä. Jengi innostuikin tästä niin paljon, että päätettiin tehä biisi loppuun ja julkaista se niin pian kuin mahdollista. Oon tästä ihan super innoissani, enkä malta oottaa, että jengi pääsee kuulemaan koko biisin!”

25-vuotias Minttu on saavuttanut merkittävää menestystä jo uransa alkuvaiheessa – hänen debyyttisinglensä Paperihaavoja nousi keväällä suoraan julkaisunsa jälkeen Spotifyn soitetuimpien kappaleiden listan sijalle 28 ja on kerännyt yli 1,5 miljoonaa striimiä. Kappale on myös noussut Suomen radiolistan 15 soitetuimman kappaleen joukkoon. Toinen single Mokaamisen maailmanmestari esitteli artistin leikkisämpää puolta, ja on niin ikää noussut radiosoittoon. Syyskuussa julkaistu kolmas single, herkkä Yöpakkasii, nousi julkaisupäivänään Spotifyn 20. kuunnelluimman kappaleen joukkoon. Paljon ylistystä on kerännyt myös Mintun ensimmäinen julkinen live-esiintyminen, joka tapahtui muutama viikko sitten Tampereella Lost in Music -tapahtumassa.

Minttu somessa:
Instagram / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
Universal Music Finland
johanna.lanerva@umusic.com

Keikkamyynti ja management:
Mira Salin
mira@ahmahouse.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

AXEL KALALTA JA AREKSELTA ODOTETTU YHTEISTYÖ

Arvostetusta KPC-kollektiivista tuttu Axel Kala jatkaa vahvaa julkaisuvuottaan uudella singlellä Tyhjää, jolla vierailee yksi Suomen tämän hetken suurimmista rap-nimistä, vastikään kolmella Emma-palkinnolla palkittu Ares. Kappale on jatkumoa…

OLIVIA RODRIGO TEKEE ODOTETUN PALUUN

Supertähti julkaisee kolmannen studioalbuminsa 12. kesäkuuta Pop-sensaatio Olivia Rodrigo on tehnyt odotetun paluun uudella singlellä drop dead. Kappale on ensimmäinen…

MINTULTA ITSEVARMA JA FLIRTTAILEVA SINGLE VIATON

Suomen pop-kentän puhutuimpiin uusiin nimiin lukeutuva Minttu jatkaa nousuaan Vuoden 2026 YleX Läpimurto -listauksen ensimmäiselle sijalle nostettu Minttu on juuri julkaissut uuden…