EDICTIN JA JAAKKO KULLAN YHTEISSINGLE JUHLAPÖYDÄSSÄ ULKONA NYT

Edictin ja Jaakko Kullan itsenäisyyspäivän aaton single on katsaus rikkinäisiin suomalaisiin pyhiin ja puhumattomuuden perinteeseen

Vaihtoehtopopin kenttää valloittava Edicti julkaisee tänään uuden singlen Juhlapöydässä. Kappaleella vierailee juuri debyyttialbuminsa julkaissut, kotimaisen pop-rockin lupaus Jaakko Kulta. Juhlapöydässä avaa rehellisen näkymän suomalaisten juhlapyhien säröihin, niihin liittyviin tunnerepeämiin ja hiljaisiin pelkoihin. Tekstissä sukelletaan juhlapöytiin, joihin palataan vuodesta toiseen aina silloinkin, kun syyt tuntuvat hapuilevilta.

Edicti avaa kappaleen taustoja:

”Juhlapöydät ja suvun kanssa vietetty aika ovat joillekin vuoden kohokohtia, joillekin vuoden vaikeimpia hetkiä. Sinkun kertoja istuu pöydässä mutta tarkastelee sitä myös ulkopuolisena: katse tarttuu siihen, mikä ympärillä on pielessä. Miksi palata juhlapäivinä ihmisten luo, joita hädin tuskin tuntee, joiden kanssa jakaa vain sukunimen, jos sitäkään? Entä muuttuvatko juhlapöydät vain juhlapöydistä käsin?”

Biisin tuotannosta vastaa Edictin luottotuottajana toiminut okko ilmari, jonka lisäksi kokonaisuutta vahvistavat Axel Liljebladin viulut.

En sitä tarkottanut -läpimurtohitistään tunnetulle Edictille kulunut vuosi on ollut monella tapaa merkittävä: Edicti nähtiin festarilavoilla laajemmin kuin koskaan, jonka lisäksi artisti on työstänyt vuonna 2026 ilmestyvää albumiaan.

Edicti somessa:
Instagram / TikTok

Jaakko Kulta somessa:
Instagram / TikTok

Lataa uusimmat pressikuvat tästä

Lisätiedot ja haastattelut:

Edicti

Meri Timgren / Universal Music Finland
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455770

Jaakko Kulta
Katariina Kahri / Warner Music Finland
katariina.kahri@warnermusic.com

Edictin keikat:
Feniks Willamo
feniks@allday.fi
+358 45 239 0170

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLIVIA RODRIGON KOLMAS ALBUMI KULJETTAA LÄPI PARISUHTEEN KOKO KIRJON

“The superstar’s third album features even sharper storytelling, even more visceral emotions, and Robert Smith” – Rolling Stone ★★★★½ “A heartbreaking account…

AXEL KALA JA GETTOMASA LAITTAVAT KOODIT PÄÄL

Axel Kala ja Gettomasa laittavat Koodit pääl – kesän suurin pelikulttuurin ja rapin kohtaaminen julkaistaan 12. kesäkuuta Suomirapin uuden sukupolven suunnannäyttäjä Axel…

PAUL MCCARTNEYLTA UUSI ALBUMI

Paul McCartneyn kehuttu uutuuslevy kurkistaaBeatles-legendan nuoruuteen “Paul and Ringo’s reunion will put a smile on every Beatles fan’s face…The Boys…