KAIPAUS ASUU KEHOSSA – JANNIKA B:LTÄ KOSKETTAVA UUSI SINGLE JA MUSIIKKIVIDEO

Jannika B:n uusi single Keho muistaa käsittelee koskettavasti sitä, miten eletyt kokemukset jättävät jäljen niin mieleen kuin kehoon

Katso kappaleen vaikuttava musiikkivideo tästä!

15-vuotisjuhlavuottaan viettävä Jannika B on juuri julkaissut uuden singlen ja musiikkivideon. Keho muistaa on herkkä mutta voimakas kuvaus siitä, miten eletyt kokemukset ja rakkaus jäävät elämään kehoon, vaikka mieli yrittäisi jatkaa eteenpäin.

Kappaleen Jannika B on tehnyt yhdessä luottotiiminsä kanssa, johon lukeutuvat Henri Piispanen, Hanna Johde ja Jukka Jahnukainen. Singlellä kuullaan StrongBows-yhtyeen jouset, jotka tuovat kappaleeseen syvyyttä ja korostavat sen elokuvallista tunnelmaa. Keho muistaa -singlelle ilmestyi myös sykähdyttävä musiikkivideo, jolla ovat mukana kappaleella kuultava jousikvintetti sekä neljä tanssijaa. Tämä upea, Jannika B:n tähänastisen uran isoin kokoonpano tullaan näkemään myös artistin juhlavuoden keikoilla myöhemmin tänä vuonna.

“Vaikka mieli yrittäisi unohtaa, keho tunnistaa tunteet ja hetket. Minulle kappaleen ydin on myös itsensä uudelleen löytäminen ja sen hyväksyminen, että jokainen kokemus on osa omaa tarinaa. Sanoituksessa on useita tasoja, ja toivon, että kuulija löytää siitä omansa”, Jannika B kommentoi singleä.

Jannika B on julkaissut urallaan neljä menestyksekästä albumia. Viimeisin, jo ennen ilmestymistään kultaa striimannut Tetris (2024), sisälsi Spotifyn Top 10 -listalle nousseen singlen Mania sekä TikTokissa suursuosion saavuttaneen Paras osa -kappaleen. Molemmat singlet ovat striimanneet platinaa ja nousseet Suomen radiolistan 50 soitetuimman kappaleen joukkoon. Tetris-albumia edelsi platinarajan ylittänyt Toinen nainen (2019), jolta nousi useita hittejä, kuten En luovu susta koskaan, Aamun takana ja Riisu kokonaan. Artistin edellinen single Jossain sä ootjulkaistiin viime marraskuussa.

Jannika B somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja haastattelut:
Johanna Lanerva
johanna.lanerva@umusic.com
+358 50 403 2998

Jannika B:n pressikuvat
voi ladata tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…