EVELINA KÄÄNTÄÄ UUDEN SIVUN – MUSIC X MEDIASSA SYNTYNYT VASARA AVAA ARTISTIN JULKAISUVUODEN

Vastikään 10-vuotista juhlavuottaan viettänyt Evelina on tänään julkaissut uuden singlen Vasara. Tuore kappale avaa uuden luvun yhdelle Suomen vakiintuneimmista pop-artisteista.

Leikkisän ja voimakkaan kappaleen vauhdikas tuotanto yhdistettynä Evelinan tarttuviin vokaaleihin kuljettavat kuulijan suoraan tanssilattialle. Vasara sai alkunsa viime syksyn Music x Media -tapahtuman hittibiisi syntyy -workshopissa. 

Tää biisi syntyi viime syksynä Vilma Alinan ja Heviteemun kanssa Music x Mediassa. Rakastan pop-musiikin historiassa erityisesti vuosia 2007–2008, ja hypättiin vuorokaudeksi suoraan niihin fiiliksiin. Hetkessä syntyi Vasara. Uskon, et sen hassuttelu, keveys ja seksikkyys välittyi jo silloin — ja on näkynyt myös ihmisten kasvoilla, kun ollaan saatu teasata biisiä keikoilla. Oon tosi onnellinen, että kappale on nyt ulkona”, Evelina kertoo. 

Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimmista ja seuratuimmista kotimaisista pop-tähdistä. Viime keväänä julkaistu, platinastatusta lähestyvä Kirsikat nousi Suomen radioiden kymmenen soitetuimman kappaleen joukkoon. Sitä seurasivat loppukesän anthem Jiihaa sekä loppuvuoden koskettava rakkauslaulu Yks yö.

Kokonaisuudessaan monilahjakkaan laulaja-lauluntekijän katalogille on kertynyt jo huimat yli 290 miljoonaa kuuntelukertaa. Vuonna 2018 Evelina palkittiin Vuoden naissolisti -Emmalla, ja artisti on saanut uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta. Myös sosiaalisessa mediassa Evelina on saanut kiitosta tärkeiden ja ajankohtaisten aiheiden esiin nostamisesta.

Vuoden 2025 Evelina päätti yli vuosikymmenen mittaista uraansa juhlistaneeseen Honey Tour -kiertueeseen, joka toi täysin uudistetun live-esityksen seitsemälle arvostetulle tapahtumapaikalle ympäri Suomea. Parhaillaan keikkaileva artisti nähdään tulevana kesänä myös useilla festivaalilavoilla.

Lataa Evelinan uudet pressikuvat tästä.

Evelina somessa: 
Instagram / TikTok / Facebook

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sarah Latosaari
Universal Music Finland
sarah.latosaari@umusic.com

Keikat:
Hans Koivu & Jussi Laine
Team Agency Oy
booking@team.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

HELMI MARLEENALTA ODOTETTU DEBYYTTIALBUMI

Pilasit vuodet, pilasit biisit on omaehtoinen debyyttialbumi sydänsurusta ja oman arvon löytämisestä Listaykkösen ja Emma-ehdokkuuksien siivittämänä julkaistavakokonaisuus vahvistaa helmi marleenan asemaa…

KOLMATTA STUDIOALBUMIAAN VALMISTELEVA DW SYTYTTÄÄ TANSSILATTIAN, KUTSUKAA PALOKUNTA

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw(DonWöri) julkaisee uuden singlen PALOKUNTA. Menevä ja tanssilattian sytyttävä rap-anthem esittelee täysin uuden puolen kolmatta studioalbumiaan…

ARIANA GRANDE KÄÄNTÄÄ VIHAN VOIMAKSI UUDELLA ALBUMILLAAN

“Rage is all over the pop superstar’s eighth LP, Petal — and it suits her” ★★★★★ – Rolling Stone “It’s…