OLAVI UUSIVIRRAN KYMMENES ALBUMI CAMOUFLAGE JULKAISTAAN HUOMENNA

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee kymmenennen studioalbuminsa Camouflage

Camouflage on inspiroiva kokonaisuus tunnistettavan tarttuvaa Olavi Uusivirtaa ja popmusiikin rajatonta leikkiä. Albumin tuotannosta vastaa tällä kertaa täysin uusi kokoonpano suomalaisen musiikkikentän huippunimiä: Danitello, Heviteemu, Alpo Nummelin ja Uusivirran luottopakki, muusikko ja tuottaja Timo Kämäräinen. Albumilta on julkaistu singlet Paluu, Jumalat juhlivat öisin ja Viel yks purple rain.

“Tätä levyä tehdessä olen palannut niihin hetkiin, jolloin pop-musiikin ihmeellinen maailma on avautunut ensimmäistä kertaa itselleni. Levyllä on monella tasolla viittauksia menneeseen, sillä tekstillisesti se on eräänlainen kokoelma rakkauskirjeitä menneille rakastetuille, jotka ovat olleet eri elämänvaiheissa tärkeitä. On tuntunut vahvasti siltä, että omassa päässäni nämä biisit ovat olleet olemassa jo vuosien ajan – ikäänkuin olisin nyt löytänyt 30 vuotta vanhoja biisejä jälleen uudelleen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että biisit kuulostaisivat jotenkin vanhalta, vaan oikeastaan päinvastoin. On ollut todella inspiroivaa tehdä musiikkia täysin uusien tuttavuuksien kanssa ja niin sanotusti kutsua hiekkalaatikolle uusia kavereita leikkimään”, kertoo Uusivirta albumin synnystä.

Emma-palkittu Uusivirta on vakiinnuttanut asemansa kotimaisen musiikin kentällä legacy-artistina ja yhtenä sukupolvensa rakastetuimmista tulkitsijoista. Jo yli 20-vuotisen uran tehnyt Uusivirta tunnetaan lukuisista hiteistään, kuten On niin helppoo olla onnellinenNuori ja kaunisTanssit vaikka et osaaKultaa hiuksissasekä Kesäyön uni. Vahvan musiikkiuransa ohella monilahjakas artisti on nähty myös näyttelijänä elokuvissa, televisiossa ja teatterissa, muun muassa Kansallisteatterin Hamlet-näytelmän nimiroolissa.

Viime vuonna Uusivirta vieraili Turistin kappaleella Mä nään sun läpi sekä julkaisi yhdessä Behmin kanssa hittikappaleen Viimeinen tanssi, joka on kerännyt yli 25 miljoonaa kuuntelukertaa. Lisäksi hänen duettonsa Anna Puun kanssa, 2020, saavutti tuplaplatinarajan ja viihtyi Suomen radiosoittolistoilla peräti 100 viikon ajan. Viime kesänä artistin mittava festivaalikiertue keräsi yleisöä ympäri maan, ja kesähitti Ollaanko tämä kesä näin? nousi uudelleen ilmiöksi TikTokissa kivuten takaisin suoratoistopalveluiden kärkisijoille yli vuosikymmen alkuperäisen julkaisunsa jälkeen.

Uusivirta yhtyeineen nähtiin tänä keväänä yli 20 keikan maanlaajuisella kevätkiertueella, joka päättyy toukokuun puolivälissä kolmen lähes loppuunmyydyn keikan putkeen Tavastialla. Tulevan keikkakesän artisti avaa Helsingissä 27.6. Allas Sea Poolilla, jonka jälkeen Uusivirran mukaansatempaava livekokoonpanp valloittaa jälleen kotimaiset festarilavat.

Olavi Uusivirta – kesä 2026
 

27.6. Helsinki, Allas Live
5.7. Turku, Ruisrock
6.7. Aitoo, Aitoon Kirkastusjuhlat
10.7. Suonenjoki, Mansikkakarnevaalit
11.7. Vantaa, Backas kesäkeikat
16.7. Seinäjoki, Vauhtiajot
17.7. TBC
18.7. Joensuu, Ilosaarirock
23.7. Kokkola, Ykspihlajan Kulttuuriviikko
24.7. Oulu, Qstock
25.7. Vesilahti, Laukon kartano
1.8. Kemi, Satama Open Air
6.8. Turku, Logomon Terassikesä
7.8. Tuusula, Krapin puistokonsertti
8.8. Tampere, Tampere City Festival
8.8. Heinola, Multamäkifest
14.8. Karjaa, Billnäsin ruukki
15.8. Helsinki, Flow Festival
20.8. Joensuu, Utran Uittoareena
21.8. Karkkila, Pikkupässin Kesälava
22.8. Pyhtää, Kulttuuritalo
 

Olavi Uusivirta somessa:
Instagram / Facebook / TikTok

Lisätiedot ja yhteydenottopyynnöt:
Meri Timgren / Universal Music
 meri.timgren@umusic.com 
 +358 50 545 5770 

Lataa uusimmat pressikuvat tästä

Keikat:
Matti Kaunisvesi / Live Nation Finland
 +358 40 351 8848 
 matti.kaunisvesi@livenation.fi 
 www.livenationagency.fi 

Takaisin uutisiin

Uutisia

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…

ROBIN PACKALEN UUDELLEENVERSIOI IKONISEN HITIN

Suomen menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee 1.5. uuden singlenRunning Through My Head, joka uudelleentulkitsee t.A.T.u.:n klassikkokappaleenAll the Things She…

AXEL KALALTA JA AREKSELTA ODOTETTU YHTEISTYÖ

Arvostetusta KPC-kollektiivista tuttu Axel Kala jatkaa vahvaa julkaisuvuottaan uudella singlellä Tyhjää, jolla vierailee yksi Suomen tämän hetken suurimmista rap-nimistä, vastikään kolmella Emma-palkinnolla palkittu Ares. Kappale on jatkumoa…