“Adéla Was Born to Be a Pop Star” – VOGUE
Slovakialainen poptähti ADÉLA on tänään julkaissut odotetun PRIMA-debyyttialbuminsa. Levy esittelee artistin moniulotteisuutta yhdistellen vahvaa poptuotantoa, haavoittuvampaa ilmaisua ja itsevarmaa asennetta. 11 kappaleen mittaisen kokonaisuuden vastaavina tuottajina toimivat Dylan Brady ja Blake Slatkin. Albumin fokuskappaleelle Nicole Kidman on julkaistu myös näyttävä musiikkivideo, joka on katsottavissa alta.
PRIMA piirtää moniulotteisen kuvan 22-vuotiaan naisen elämästä kaikkine ristiriitoineen. Haavoittuvuutta ja itsevarmuutta yhdistelevällä levyllä käsitellään muun muassa ihmissuhteita, seksuaalisuutta, menestystä, identiteettiä ja perhesuhteita. Albumin nimi tarkoittaa ensimmäistä, mutta viittaa samalla balettimaailman prima ballerinaan. ADÉLA kertoo tavoitteekseen nousta popin prima ballerinaksi.
Albumilta loppukesästä julkaistu Ain’t In LA -single on kasvanut kansainväliseksi viraali-ilmiöksi. Kappale toi artistille hänen ensimmäisen Billboard Hot 100 -listasijoituksensa ja on vauhdittanut nousevan tähden läpimurtoa entisestään. Biisi jatkaa vahvaa nousuaan listoilla ympäri maailmaa, mukaan lukien Suomessa niin radioissa kuin striimipuolellakin.
Ensi viikolla ADÉLA käynnistää ensimmäisen oman loppuunmyydyn Pohjois-Amerikan kiertueensa, jota seuraa alkuvuodesta 2027 myös Pohjoismaihin suuntaava loppuunmyyty Euroopan kiertue.
22-vuotias artisti, oikealta nimeltään Adéla Jergova, on haaveillut esiintyjän urasta koko ikänsä. Vain 11 vuoden iässä hän ryhtyi ammattibalettitanssijaksi, ja 14-vuotiaana hän oli jo muuttanut ulkomaille tanssiuransa perässä. Tanssin ohella hän opetteli puhumaan englantia katsomalla Disney Channelia ja uppoutumalla amerikkalaiseen popkulttuuriin. Pian hän ryhtyi käymään laulutunneilla ja hakeutui Olivia Rodrigon lauluopettajan oppilaaksi.
Vuonna 2020 ADÉLA muutti Los Angelesiin osallistuakseen Dream Academy -koulutusohjelmaan, jossa hän kilpaili paikasta kansainvälisessä KATSEYE-yhtyeessä. Netflixin Pop Star Academy -sarjassa seurattu kilpailu oli artistille ratkaiseva kokemus, joka vahvisti hänen esiintyjyyttään ja kurinalaisuuttaan. Vuonna 2024 ADÉLA teki soolodebyyttinsä kappaleella HOMEWRECKED, ja pian tämän jälkeen hänet kiinnitettiin Capitol Recordsille. Samana vuonna julkaistu debyytti-EP The Provocateur oli kriitikoiden ylistämä.
Musiikillaan suorapuheinen ja kunnianhimoinen ADÉLA haluaa puhua asioista, jotka voivat tuntua epämukavalta. Hän ei halua vain tehdä popmusiikkia, vaan vääristää ja haastaa sitä sekä saada sen tuntumaan elämää suuremmalta.
PRIMA-kappalelista:
1. KGB
2. Nicole Kidman
3. I’m The Man
4. Boys
5. Red Bottoms
6. Hitachi
7. Fantasize
8. Starving Artist
9. Marijuana
10. Therapy
11. Ain’t In LA
ADÉLA somessa:
Instagram / TikTok / YouTube
ADÉLAn viimeisimmät pressikuvat voi ladata tästä.
Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music Finland
teea.kasurinen@umusic.com
