Rohkeaa ja omaleimaista vaihtoehtopopia edustava Sonia julkaisee uuden EP:nsä JOKU PÄIVÄ SUOMI HIFFAA. EP saa seurakseen myös nimikkokiertueen.
Joku päivä Suomi hiffaa -EP on oodi monimuotoisemmalle naisartistiudelle. Seitsemän kappaleen mittainen julkaisu venyttää naisartistien raameja ammentaen Sonian omista kokemuksista, esitellen samalla monipuolisesti artistin sävellys- ja sanoitustaitoja sekä rumpalitaustaa.
”Tää EP on mun tapa ilmaista mun arvoja ja mielipiteitä naisartistiudesta ja sen monimuotoisuudesta. Haluaisin, että Suomi hiffais sen vielä paremmin. Suomessa ois tilaa laajentaa kuvaa siitä, millainen naisartisti voi olla ja mitä kaikkea hän voi tehdä samalla, eli esimerkiksi soittaa itse”, Sonia kertoo.
Sonian ennakkoluulottomaan tyyliin EP:llä kuullaan myös pop-musiikille epätavallisia instrumentteja, kuten kanteletta. Kanteleesta vastaa sekä HUOMIOO– että RUMPALI-biiseillä feattaava Sointu Borg, joka tekee featien myötä näyttävän debyyttinsä musiikkikentällä. Neljän uuden kappaleen lisäksi EP:hen sisältyy myös viime vuonna julkaistu Muijii stadis -single sekä aiemmin tänä vuonna julkaistut PLAYBOY ja Fokus, joista jälkimmäisellä feattaa pop-ikoni Evelina. EP:n tuotannosta ovat vastanneet muun muassa Grammy-ehdokkuuden saanut tuottajaduo Off & Out, okko ilmari, Jonttu Luhtavaara ja Miikka Koivisto.
Joku päivä Suomi hiffaa saa rinnalleen samannimisen kiertueen, joka alkaa jo EP:n julkaisupäivänä. Kiertue käsittää kuusi keikkaa kuudessa kaupungissa aina marraskuun alusta tammikuun puoliväliin asti.
Sonia on moniulotteinen ja moderni vaihtoehtopop-artisti, jonka artisti-identiteetissä yhdistyvät laadukkaat tuotannot, kekseliäät koukut ja suorasukaiset lyriikat. Vuonna 2025 julkaistu debyyttialbumi Punainen kuu nosti hänet vaihtoehtopopin kiinnostavien uusien nimien joukkoon. Uudelle EP:lle sisältyvät vuonna 2026 julkaistut PLAYBOY ja Evelinan kanssa tehty Fokus osoittavat Sonian kyvyn ottaa uusia ilmaisutapoja sekä genrejä haltuun uskottavasti mutta samalla artisti-identiteetilleen uskollisesti. Muusikkotausta rumpalina, omien kappaleiden säveltäminen ja sanoittaminen sekä intensiivinen live-energia tekevät Soniasta vaihtoehtopopin suunnannäyttäjän.
Joku päivä Suomi hiffaa -EP-kiertue, talvi 2026–2027
6.11.2026 – Telakka, Tampere
7.11.2026 – Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
4.12.2026 – Tiivistämö, Helsinki
11.12.2026 – Poppari, Jyväskylä
18.12.2026 – Torvi, Lahti
15.1.2026 – Dynamo, Turku
Sonia somessa:
Instagram / TikTok
Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren / Universal Music
meri.timgren@umusic.com
+358 50 545 5770
Keikkamyynti:
Team Agency
booking@team.fi
Lataa uusimmat pressikuvat tästä
