PEARL JAMIN TÄNÄÄN JULKAISTU ALBUMI ON ARVOSTELUMENESTYS

“The group has blended the miasmic angst of ‘Jeremy’ and ‘Alive’ with a sense of tenderness and even flashes of hope.” – Rolling Stone

“Their best album since the late nineties.” – Spin

“Pearl Jam is reliable on Gigaton at a moment when nothing else is.” – UPROXX

Yhdysvaltalainen rock-yhtye Pearl Jam julkaisee tänään 27. maaliskuuta odotetun albumin Gigaton. Albumi seuraa bändin seitsemän vuotta sitten julkaistua edellistä Lightning Bolt -levyä. Ensimmäinen single Dance of the Clairvoyants ilmestyi tammikuun lopussa ja sitä seurasi kappale Superblood Wolfmoon helmikuussa. Tällä viikolla julkaistiin albumin fokussingle Quick Escape. Tuoreen musiikin myötä yhtye on omien sanojensa mukaan avannut luovuuden näkökulmasta aivan uusia ovia.

”Olemme kulkeneet pitkän matkan tämän levyn kanssa. Albumia tehdessä oli ajoittain synkkiä ja hämmentäviäkin hetkiä, mutta se oli myös jännittävä matka uudenlaiseen musiikilliseen pelastukseen. Yhteistyön tekeminen bänditovereideni kanssa Gigatonin tiimoilta on tarjonnut minulle suurempaa tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisten välisen yhteyden tarpeesta nykypäivän maailmassa”, bändin kitaristi Mike McCready kommentoi tuoretta albumia.

Bändin uskollisten fanien oli mahdollista kuulla tuore 11. studioalbumi ennakkoon Jenkeissä tällä viikolla. Pearl Jam lanseerasi tämän hetkiseen tilanteeseen mukautuen Gigaton-hotlinen, jonne soittamalla oli mahdollista kuulla kappaleet kokonaisuudessaan.

Maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin kuuluva Pearl Jam on julkaissut uransa aikana yksitoista studioalbumia, voittanut kaksi Grammy-palkintoa, myynyt maailmanlaajuisesti yli 85 miljoonaa albumia ja valittu vuonna 2017 jäseneksi arvostettuun Rock and Roll Hall of Fameen. Tänä vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta yhtyeen ensimmäisestä live-esiintymisestä. Pearl Jamin kokoonpano koostuu viidestä jäsenestä: Eddie Vedder (laulu), Mike McCready (kitara), Stone Gossard (kitara), Jeff Ament (basso) ja Matt Cameron (rummut).

Gigaton-kappalelista:
1. Who Ever Said
2. Superblood Wolfmoon
3. Dance of the Clarivoyants
4. Quick Escape
5. Alright
6. Seven O’Clock
7. Never Destination
8. Take The Long Way
9. Buckle Up
10. Come Then Goes
11. Retrograde
12. River Cross

Seuraa Pearl Jamia somessa:

Instagram: www.instagram.com/pearljam
Facebook: www.facebook.com/PearlJam
Twitter: www.twitter.com/pearljam

Lisätiedot:
Anniina Baumann / Universal Music Finland
anniina.baumann@umusic.com
0503691652

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…