HEIKKI KUULA – 404

Helsinkiläinen rap-artisti ja laulaja-lauluntekijä Heikki Kuula julkaisee uuden sooloalbumin tänään. 404-niminen albumi on räppärin kuudes soololevy, jolta on aiemmin julkaistu singlet PresidenttiViimeinen spigu sekä Paska osuu tuulettimeen feat. Otto Grundström. Albumin tuotannosta vastaa pitkän linjan tuottaja ja muusikko Lauri Eloranta. Kuula kertoo albumin tekoprosessista seuraavaa:

Aloin muovailemaan levyä heti viime levyn perään. Piti tehdä överipoppia ja tosi egoa kamaa, jotta sai tehtyä levyn, jossa kertoja on ulkopuolinen ja jossa ”minä” hiljalleen väistyy sivuun. Levyn nimi 404 on internetissä käytettävä virheilmaisu, joka tarkoittaa, että kyseistä sivua ei ole olemassa. Nyt kun levyjä ei enää paineta, tuntuu kuin valmiit albumit katoavat ajan saatossa entistä nopeammin tyhjyyteen. Teen jokaista levyä viimeinen levy -mentaliteetilla. Nyt kun homma on ohi, pääsen taas hetken haaveilemaan, että tämä olisi tässä.

Vuonna 2019 eduskuntavaaliehdokkaanakin ollut Heikki Kuula on räppäri, tuottaja ja graafikko. Hän aloitti uransa 2000-luvun alkupuolella ja on julkaissut tähän mennessä viisi sooloalbumia. Viimeisin pitkäsoitto, vuonna 2014 julkaistu Heijastuksia täydelliseltä rundilta on myynyt kultaa. Kuulan tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Rataraato, platinasinglet Bae ja Suomalainen mies sekä Hasla ei friistailaa. Soolouransa lisäksi mies on osa supersuosittua Teflon Brothers -yhtyettä yhdessä Pyhimyksen ja Volin kanssa.

404-albumin kappalelista:
1. S500
2. Ukotetaan
3. 404
4. Puolikas mies feat. Antti Hyyrynen
5. Presidentti
6. Kova tuuli
7. Road movie
8. Liian kaukana
9. Paska osuu tuulettimeen feat. Otto Grundström
10. Viimeinen spigu
11. Uni
12. Aaveet

Seuraa Heikki Kuulaa somessa:
Facebook: www.facebook.com/HeikkiKuulaOfficial
Instagram: www.instagram.com/heikkikuula

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASAN ODOTETTU PALUU – UUTTA MUSIIKKIA JA JÄTTIKONSERTTI

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Gettomasa yllätti faninsa isoilla uutisilla – Kuuntele tänään julkaistu Aitous ei oo myynnissä -single täältä! Tällä viikolla…

KOLMINKERTAINEN EMMA-EHDOKAS HELMI MARLEENA AVAA UUDEN AIKAKAUDEN RADIO PÄÄLLE -SINGLELLÄÄN

helmi marleena aloittaa uuden luvun urallaan siirtymällä Universal Musicille ja julkaisemalla ensimmäisen maistiaisen tulevalta debyyttialbumiltaan Kolmella Emma-ehdokkuudella noteerattu artistitulokas helmi marleena on…

THE VOICE OF FINLAND -VOITTAJA OLIVER ROSENHOLM DEBYTOI TUNTEIKKAALLA SINGLELLÄÄN

Syvälle silmiin on tarina kielletyn rakkauden tunteen ja sen seurauksena syntyvän syyllisyyden ja kaipuun ristiriidasta Keväällä 2025 The Voice of Finland…