SUOMESSA PIAN KEIKKAILEVA SUPERTÄHTI AVOIMENA UUDELLA LEVYLLÄÄN

Amerikkalainen supertähti Halsey julkaisee tänään perjantaina kolmannen albuminsa MANIC. Halseyn kaksi ensimmäistä albumia BADLANDS (2015) ja hopeless fountain kingdom (2017) sijoittuivat dystooppisiin fantasiamaailmoihin, mutta MANIC on artistin ensimmäinen omaelämänkerrallinen levy. Genrejä yhdistelevä albumi avaa rehellisesti sitä, miten nuori naisartisti katsoo tämänhetkistä maailmaa ja kuinka hän kipuilee muun muassa yksinäisyyden, ahdistuksen, vastuun ja vääriin ihmisiin rakastumisen kanssa.

Helsingin jäähallilla 26. helmikuuta esiintyvä Halsey julkaisi albumiltaan etukäteen singlet You should be sadWithout Me ja Graveyard, jonka musiikkivideon on ohjannut suomalainen Anton TammiWithout Me kasvoi artistin uran menestyneimmäksi kappaleeksi ja nousi esimerkiksi Yhdysvalloissa sekä Billboard Hot 100 -listan kärkeen että popradioiden soitetuimmaksi biisiksi. Suomalaisradioissakin voimasoittoon yltänyttä kappaletta on kuunneltu Suomessa jo lähes triplaplatinaan oikeuttavat 12 miljoonaa kertaa.

SoundCloudin kautta löydetyn Halseyn, oikealta nimeltään Ashley Frangipanen, BADLANDS-debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2015, mutta suuren yleisön tietoisuuteen artisti nousi kuitenkin vasta kaksi Grammy-ehdokkuutta saaneen The Chainsmokersin Closer-jättihitin myötä vuotta myöhemmin. Kakkoslevy hopeless fountain kingdom debytoi Yhdysvaltojen albumilistan sijalla yksi ja sen kappaleet Now Or Never ja Bad At Love olivat massiivisia radiohittejä etenkin artistin kotimaassa. Halseyn musiikkia on kuunneltu globaalisti yli 25 miljardia kertaa ja hän on esiintynyt loppuunmyydyillä keikoilla ympäri maailmaa maineikasta Madison Square Gardenia myöten. Molemmat artistin albumit ovat ylittäneet Suomessa kultarajan ja platinarajan Yhdysvalloissa.

MANIC kappalelista:
1. Ashley
2. clementine
3. Graveyard
4. You should be sad
5. Forever … (is a long time)
6. Dominic’s Interlude ft. Dominic Fike
7. I HATE EVERYBODY
8. 3am
9. Without Me
10. Finally // beautiful stranger
11. Alanis’ Interlude ft. Alanis Morissette
12. killing boys
13. Suga’s Interlude ft. Suga of BTS
14. More
15. Still Learning
16. 929

Halsey somessa:
Instagram: www.instagram.com/iamhalsey
Twitter: www.twitter.com/halsey
Facebook: www.facebook.com/HalseyMusic

Lisätiedot:
Teea Kasurinen
Universal Music
teea.kasurinen@umusic.com

Konsertti:
Halsey (USA) – Manic World Tour
+ support: Pale Waves (UK)
Ke 26.2.2020 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 18.00
Liput: Ticketmaster

Voit ladata artistin pressikuvat tästä.

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA YLLÄTTÄÄ JÄLLEEN – YHTEINEN KAPPALE RAP-ARTISTI CLEDOKSEN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän ykkösnimet Gettomasa ja Cledos yhdistivät voimansa – kuuntele Syvä pääty täältä! Näyttävän paluun tammikuun alussa tehnyt Gettomasa tarjoaa faneilleen…

NELLI MATULAN JUHLAVUOSI ALKAA IKONISELLA UUDELLEENVERSIOINNILLA

Olga ja Senya uudistivat Nelli Matulan läpimurtohitin Lemmikki– kuuntele kappale kokonaisuudessaan täält Vuoden soitetuimman radiokappaleen Hitaammin hautaan viime vuonna julkaissut Nelli Matula juhlii…

KOTIMAISEN RAP-KENTÄN PUHUTUIMPIIN UUSIIN NIMIIN LUKEUTUVA DW ON KIINNITETTY DEF JAMIN ARTISTIROSTERIIN

Omaleimaisella soundillaan vuodesta 2023 aktiivisesti musiikkia julkaissut Dw (donwöri) on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen rapin kiinnostavimmista tulokkaista. Artistin tänään julkaistu…