KASMIRILTA KESÄYLLÄRI – LUMPEET EP PUREUTUU ERILAISIIN KESÄMUISTOIHIN

EP:n kappaleet sanoittavat erilaisia kesämuistoja kaihosta kepeyteen. Kasmir toteaa itse kappaleiden kuvaavan Suomen kesän neljää vuodenaikaa.

Kärkibiisinä soi keveämmässä kesämoodissa nimikappale Lumpeet, jonka tsemppaava sanoma korostaa yhteisyyttä. Paholainen ei osaa uida -kappaleen tumma tunnelma viestii puolestaan edellisten kesien selvittämättömiä asioita. Mystistä tunnelmaa tulkitsee fiittiartistina kuultava upea F.
Männyt-biisissä todetaan nerokkaasti mäntyjen olevan pohjoisen palmuja. Kappaleessa käsitellään kaihoisia mutta ei katkeria kaupunkimuistoja.

Lumpeet-EP on tehty yhdessä tuottaja/biisintekijä Juho Sillanpään kanssa. Eri yhteyksissä kohdannut parivaljakko päätti järjestää yhteiset sessiot ja katsoa mitä yhdessä tekemisestä voisi syntyä. Rennossa ja paineettomassa ilmapiirissä Suomen Hangossa löytyi nopeasti yhteinen sävel ja tekemisen ilo. Näin jälkeenpäin Kasmir toteaa spontaanin Helsingistä lähdön ollen parasta korona-terapiaa vaikka se ei alkuperäinen tarkoitus ollutkaan. ”Tulipahan käytettyä keikkailusta vapautunut aika lähes parhaalla mahdollisella tavalla”, naurahtaa Kasmir.

Kasmir esiintyy tänään YleX Aamun Mökkifestareilla alkaen klo 15. Luvassa maistiaisia myös uunituoreen EP:n kappaleista. Voit seurata festaria suorana Yle Areenasta.

Seuraa Kasmiria somessa:
Facebook: @KasmirVirallinen
Instagram: @kasmirvirallinen
Twitter: @__KASMIR__

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
+358 40 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…