MONILAHJAKKUUS HUSSA JULKAISI DEBYYTTIALBUMINSA TUNTEMATON

Rap-tulokas Hussa julkaisi tänään debyyttialbuminsa Tuntematon. Pitkään työstetty kokonaisuus esittää henkilökohtaisen läpileikkauksen artistin elämästä aina lapsuudesta nykyhetkeen. Omakohtaisen, koko albumin läpi kulkevan tarinan lisäksi levyn keskeinen teema on mielenterveys ja siihen liittyvät haasteet. Tätä käsitellään albumin jokaisella kappaleella erilaisista näkökulmista käsin.

On tosi vapautunut fiilis päästä näyttämään mitä olen saanut aikaiseksi, kuka olen ja mistä tulen. Siitä juontaa juurensa myös albumin nimi Tuntematon, sillä ennen tätä olen sellainen suurelle osalle ihmisistä vielä ollut. Levyn tekeminen auttoi mua läpi erilaisten, välillä jopa ahdistavien, tunnetilojen ja hetkien. Toivoisin, että se auttaa samalla tavoin myös muita, vastaavien aiheiden kanssa kamppailevia nuoria, Hussa kertoo.

Uusien artistien joukosta Hussa erottuu erityisesti monipuolisen osaamisensa ansiosta. Hän tekee musiikkinsa itse ja tuottaa kappaleita myös muille artisteille. Artistin lisäksi Tuntematon-albumin tuotannon viimeistelyssä on ollut mukana ainoastaan Tido, joka toimii projektin vastaavana tuottajana.

Monilahjakas Hussa on saanut paljon mediahuomiota jo ennen debyyttialbuminsa julkaisua. Vuonna 2019 YleX nosti hänet uusia artisteja esittelevälle Läpimurto-listalle. Vuotta myöhemmin Hussa pääsi myös Basson ja HOODWATCH-kollektiivin kuratoimalle Luokka’19 -listalle, joka esittelee kiinnostavimpia tulokasartisteja kotimaisen hip hop -musiikin kentältä.

Lisää musiikkia Hussalta kuullaan syksyllä.

Seuraa somessa:
Facebook: @8ussa
Instagram: @8ussa

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…