LAULAJALUPAUS VIIVI JULKAISEE KOLMANNEN SINGLEN

Maamme lupaavimpiin artistitulokkaisiin lukeutuva VIIVI julkaisee tänään uuden singlen. Lääke on väkevä kertomus yksipuolisesta rakkaudesta, jossa toinen on mukana vain lääkitäkseen vanhoja haavojaan. Lääke-kappale on syntynyt VIIVIn aiemman tuotannon tapaan laulajan omasta kynästä yhdessä Lauri Halavaaran ja Joonas Kerosen kanssa. Kappaleen ovat tuottaneet Halavaara ja Jukka Immonen, joka on myös projektin A&R ja mentori. VIIVI kertoo kolmannesta singlestään näin:

”Lääke on biisi, joka muhi pitkään dropboxissa. Me tehtiin sen kertsimelodia noin vuosi sitten Joonaksen ja Laurin kanssa ja vasta myöhemmin kaivettiin se esiin meidän aihiokansion uumenista ja muistettiin, miten hyvä kertsi oltiinkaan tehty. Kappaleen tekstit syntyi sillä ajatuksella, että tää sinkku menee suoraan Spotifyn ’Rakkaus on murhaa’ -soittolistalle!”

21-vuotias Universal Musicille ja Capitolille kiinnitetty VIIVI on lyhyessä ajassa noussut kotimaisen popin kiinnostavimpien tulokkaiden joukkoon. VIIVIn musiikki on modernia suomipoppia, jonka keskiössä on artistin persoonallinen laulusoundi sekä isot kertosäkeet. Upeaääninen laulaja julkaisi debyyttisinglensä Sä päätit tän tämän vuoden alkupuolella. Kesäkuussa julkaistua Lauseet on vain lauseita -kakkossingleä on streamattu Spotifyssä jo yli miljoona kertaa. Ahkerasti uutta musiikkia kirjoittavalta VIIVILTÄ on odotettavissa runsaasti uutta musiikkia ensi vuoden puolella.

Seuraa VIIVIä:
Instagram: www.instagram.com/viivilrockyou
Facebook: www.facebook.com/viivilrockyou

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Veera Hjerppe
Universal Music
+358 50 461 9818
veera.hjerppe@umusic.com
www.universalmusic.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

RÄJÄHTÄVÄLLÄ VAUHDILLA FANIKUNTAANSA KASVATTAVALTA MINTULTA UUTTA MUSIIKKIA

Vaikuttavan sisääntulon Suomen musiikkikentälle tehnyt Minttu julkaisee tänään neljännen singlensä Tyttöystävä Kappaleelle on tehty näyttävä tanssikoreografia, josta julkaistaan video huomenna…

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…