Lelu esittelee Nelli Matulan pop-tähteyttä parhaimmillaan

Nelli Matula julkaisi tänään pitkään odotetun uuden singlen Lelu. Kappale vie niin tekstimaailmansa kuin tuotantonsa puolesta takaisin artistin musiikillisille alkulähteille tanssittavan pop-r&b:n ytimeen. Kappale sai alkunsa Nelli Matulan, tuottajakaksikko Los Rollosin sekä artisti-biisinkirjoittaja Ani Nnebedumin yhteisessä sessiossa, joka jäi Nellin mieleen yhtenä hänen tähänastisen uransa hulvattomimpana biisintekopäivänä.

”Lelun biisintekoprosessi oli maailman hauskin! Biisiä tehtiin vähän sillä mentaliteetilla, että tää on niin törkeä, ettei sitä tulla koskaan julkaisemaan. Ehkä juuri tietynlaisen paineettomuuden ja oikeanlaisen energian ansiosta biisistä tulikin vahingossa tosi hyvä”, Nelli Matula kertoo.

Lelu kuvaa niin musiikillisesti kuin visuaalisesti Nelli Matulan pop-artistiuden ydintä parhaimmillaan. Tätä esittelee myös kappaleelle tänään julkaistu minimusiikkivideo. Visuaalit tuovat esiin artistin tanssitaustaa, jota tullaan korostamaan myös tulevien julkaisujen yhteydessä tänä vuonna. 

Seuraa Nelli Matulaa somessa:
Facebook: @nellimatulamusic
Instagram: @nellimatula
TikTok: @nellimatula

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 40 068 5701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

TIPPA JULKAISEE TULEVAN ALBUMINSA UUDEN SINGLEN “JANI”

Innovatiivisesti genrerajoja rikkova TIPPA on juuri julkaissut tulevan albuminsa toisen singlen Jani. Epäonnisen Janin tarinan kertova kappale esittelee artistista uuden…

MINTUN TOKA SINGLE KERTOO MOKAAMISEN MAAILMANMESTARISTA

Maaliskuussa debytoinut tulokasartisti Minttu on julkaissut tänään toisen singlensä Mokaamisen maailmanmestari. Kepeä ja tarttuva pop-kappale kertoo pilke silmäkulmassa entisestä heilasta, jota vanha suola…

ROCKYHTYEIDEN TÄHTIKAARTIIN KUULUVA VOLBEAT ON JULKAISSUT UUDEN ALBUMIN

Tampereen Nokia Arenalla 15. lokakuuta keikkailevalta Volbeatilta uusi albumi Tanskalainen hardrock-suuruus Volbeat on juuri julkaissut odotetun uuden albuminsa God Of Angels…