UNI JOHON HERÄÄN

Laulaja-lauluntekijä Yonan kahdeksas studioalbumi julkaistaan tänään

Yonan kahdeksas studioalbumi Uni johon herään julkaistaan tänään 26.3.2021. Yonan ja Mauri Syrjälän tuottama eklektinen popalbumi on tehty yhdessä Espoon kaupunginorkesterin Tapiola Sinfoniettan kanssa. Yhteislevy sinfoniaorkesterin kanssa on ollut Yonan pitkäaikainen unelma.

Artistin mukaan Uni johon herään on ”levy rajatiloilta”. Yhtä aikaa massiivinen ja intiimi albumi ei peittele mitään.

— Halusin tehdä levyn joka on syvä, mutta viihdyttävä. Halusin, että se on rehellinen ja realistinen, mutta siltikin sadunhohtoinen, koska me aina tarvitaan unelmia, vaikka ne onkin vähän vaikeita, koska joskus toteutuessaan joudumme taas kerran toteamaan, ettei elämästä tullutkaan valmista – eikä ehkä parempaakaan.

— Levyllä soittaa yks Suomen parhaimpia klassisen musiikin orkestereita, mutta tää on myös vahvasti bändilevy, joka on äänitetty suurelta osin livenä. Se mitä levyllä kuuluu on siis se, mitä studiossa on noissa hetkissä tapahtunut – hetket on ikuistettu.


Albumilla Tapiola Sinfoniettaa johtaa kapellimestari Taavi Oramo ja orkesteriäänitysten tuottajana toimii Leri Leskinen. Albumin orkesterisovituksista vastaavat Anssi Växby, Sami Baldauf, Jarkko Riihimäki sekä Antti Kujanpää.

Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa Pilvet liikkuu, minä en vuonna vuonna 2010, mikä toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut moniulotteinen artisti on tunnettu musiikillisesta taituruudesta genren kuin genren parissa.

Uni johon herään -albumin myötä keikoille palaava Yona on mahdollista nähdä Tapiola Sinfoniettan kanssa ainutlaatuisella levynjulkaisukeikalla Helsingin Musiikkitalolla 22.11.2021. Lipuista on tähän mennessä myyty yli puolet.

Seuraa Yonaa somessa:
Facebook: @yonalaulaa
Instagram: @yonalalala
www.yona.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Finland
+358 40 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

Management:
Pietari Pyykönen
Is This Art!
+358 40 761 1203
pietari@isthisart.fi
www.isthisart.fi

Keikkamyynti:
Feniks Willamo
All Day Agency
+358 45 239 0170
feniks@allday.fi
www.allday.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

EVELINA JUHLISTAA 10-VUOTISTA URAANSA UUDELLA SINGLELLÄ JA KIERTUEELLA

Evelina julkaisee tänään uutta musiikkia. Yks yö on yhdessä Victor Nordiksen kanssa syntynyt kappale, jonka tuotannon on viimeistellyt Aleksanteri Hulkko. Yks yö kertoo nimensä mukaisesti viimeisestä…

SAMU HABERILTA UUSI TUNTEIIKAS SINGLE ”GOOD BOY” – SAMALLA JULKI ENSI VUODEN EUROOPAN-KIERTUE

Menestyksekkään 30 keikan Euroopan-kiertueen jälkeen suomalaistähti Samu Haber palaa tunteikkaalla uudella singlellä, Good Boy. Tänään julkaistu single on voimakas kappale, joka muistuttaa siitä,…

TAYLOR SWIFTIN 12. ALBUMI ON TÄÄLLÄ

Taylor Swift, Max Martin ja Shellback palaavat yhteen uudella hittien täyteisellä The Life of a Showgirl -albumilla “Swift hits all her marks…