TEFLON BROTHERS VAROITTAA RAP-ILMASTONMUUTOKSESTA

Teflon Brothers ei säästele sanoja tänään julkaistulla Ilmastonmuutos-singlellään. Kappaleella liputetaan Teflon-Suomen puolesta, julistaen liuta kotimaisia artisteja pelleiksi. Kappale viitoittaa tietä 25.6. julkaistavalle uudelle Loppuunmyyty-albumille.

Emma Gunin feataama kappale kertoo yhtyeen mukaan rap-ilmastonmuutoksesta, johon ovat syypäitä useat kotimaiset kappaleessa mainitut artistit. “Kaikki ei voi olla Tefloneita”, yhtye kommentoi ytimekkäästi. Kappaleelle julkaistiin sosiaalisessa mediassa tänään video, jossa lyriikoissa mainituista artisteista Stig, Pasi & Anssi ja Portion Boys osallistuvat nokitteluun tuhoamalla yhtyeen omaisuutta.

Volin, Heikki Kuulan ja Pyhimyksen muodostama Teflon Brothers on kiistatta yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä niin Spotifyssa kuin keikkapaikoilla. Yhtye yllätti keväällä osallistumalla Uuden Musiikin Kilpailuun yhdessä Pandoran kanssa platinarajan rikkoneella I Love You -kappaleella. Yhtye on tehnyt historiaa jättihittiensä, kuten Lähiöunelmii, Maradona ja Hubba Bubba striimimenestyksellä. Teflon Brothersin edellinen Circus-albumi on pysytellyt Suomen virallisella albumilistalla yhtäjaksoisesti jo 176 viikkoa.

Seuraa Teflon Brothersia somessa:
Instagram / Facebook

Takaisin uutisiin

Uutisia

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…

ROBIN PACKALEN UUDELLEENVERSIOI IKONISEN HITIN

Suomen menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee 1.5. uuden singlenRunning Through My Head, joka uudelleentulkitsee t.A.T.u.:n klassikkokappaleenAll the Things She…

OLAVI UUSIVIRRAN KYMMENES ALBUMI CAMOUFLAGE JULKAISTAAN HUOMENNA

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee kymmenennen studioalbuminsa Camouflage Camouflage on inspiroiva kokonaisuus tunnistettavan tarttuvaa Olavi Uusivirtaa ja popmusiikin…