MALKAN UUDELLA SINGLELLÄ EKSYTÄÄN KESÄYÖHÖN

Malka julkaisi toisen singlen tulevalta debyyttialbumiltaan. Jos eksyn vie huolettomalle roadtripille hetkeen, jossa kaikki on kohdallaan. Kuuntele kappale tästä.

Jos eksyn on tyylillisesti menevämpi ja keveämpi, kuin artistin aiemmat julkaisut. Kappaletta kannattelee kuitenkin artistille tyypillinen eteerisyys ja elokuvallisuus.

“Olin pitkään pyöritellyt aihetta mielessäni ja erityisesti koronavuoden aikana tuntui, että pääsin biisiä tehdessäni hetkeksi jonnekin muualle, kauas pimeästä talvesta. Elämässä on hauskaa välillä heittäytyä ilman tarkkoja suunnitelmia“, Malka kertoo kappaleesta. 

Malka on sanoittanut kappaleen itse ja säveltänyt sen Juho Suutarisen kanssa. Tuotannosta vastaavat Atso Soivio, Juho Suutarinen ja Malka. Jos eksyn tullaan kuulemaan Malkan syyskuussa julkaistavalla debyyttialbumilla.

Malka eli Mirva Malkamäki on laulaja-lauluntekijä, joka on valmistunut muusikoksi Helsingin Pop & Jazz Konservatoriosta. Ensimmäisen keikkansa artisti esitti Ruisrockin Rantalavalla kesällä 2019. Malka palasi julkaisutauolta huhtikuussa julkaisemalla tulevan debyyttialbuminsa ensimmäisen, Moottoritie-singlen. YleX nosti Malkan vuoden 2019 Läpimurtolistalleen.

Seuraa Malkaa somessa:
Instagram

Takaisin uutisiin

Uutisia

HEI SUPERMARIO -HITISTÄ TUTTU SAMUELL JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Nopeasti suursuosioon noussut Samuell on solminut yhteistyösopimuksen Universal Musicin kanssa ja julkaisee tänään uuden singlen Mummo Suomen tämän hetken kuumin musiikki-ilmiö Samuell julkaisee…

ROBIN PACKALEN UUDELLEENVERSIOI IKONISEN HITIN

Suomen menestyneimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee 1.5. uuden singlenRunning Through My Head, joka uudelleentulkitsee t.A.T.u.:n klassikkokappaleenAll the Things She…

OLAVI UUSIVIRRAN KYMMENES ALBUMI CAMOUFLAGE JULKAISTAAN HUOMENNA

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee kymmenennen studioalbuminsa Camouflage Camouflage on inspiroiva kokonaisuus tunnistettavan tarttuvaa Olavi Uusivirtaa ja popmusiikin…