ELLIS LAULAA PARISUHTEEN PÄÄTTYMISESTÄ

Capitolille sainattu laulaja-lauluntekijä Ellis julkaisi lokakuussa debyyttisinglensä Vielä rauhotun. Tänään artistilta saatiin uutta musiikkia koskettavan Perhosii-singlen muodossa.

Melankolinen pop-kappale Perhosii on Elliksen herkän ja usvaisen tyylin ytimessä. Single on kirjoitettu yhdessä Jere Saharisen ja Joona Pietikäisen kanssa. Ellis kertoo henkilökohtaisen kappaleen lyriikoiden syntyneen parisuhteen päätöspisteessä: “Kappale kertoo suhteesta, jossa luulee olevansa onnellinen. Sanat ‘ei mahanpohjas ollutkaan perhosii’ kiteyttävät sen, miten moni asia voi saada uuden merkityksen suhteessa kun sen kupla puhkeaa.”

Pälkäneeltä lähtöisin oleva Ellis on soolouransa lisäksi kirjoittanut musiikkia muun muassa Yeboyahille ja JVG:lle. Artisti noteerattiin YleX:n läpimurron kynnyksellä olevia artisteja esittelevässä Läpimurtolistauksessa.

Seuraa Ellistä somessa:
Instagram / Facebook

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…