KUUMAA JULKAISI TUNTEIKKAAN TARKOTIN SUA -SINGLEN

“Kun mä kerroin, että haluan kenet vaan, tarkotin sua”

Pop-yhtye KUUMAA julkaisi tänään sykähdyttävän Tarkotin sua -singlen. Biisin tuotanto syntyi muun muassa Isac Elliotille, Mikael Gabrielille ja Nelli Matulalle musiikkia tuottaneen huipputekijä Joonas Angerian käsissä. Biisiä oli kirjoittamassa laulaja Johannes Brotheruksen lisäksi Okko Saastamoinen

Brotheruksen herkkä ilmaisu kulkee läpi mahtipontiseksi kasvavan kappaleen. Siinä missä yhtyeen edellinen julkaisu Kolme toivetta tutkii pisteleviä sydänhaavoja hieman ironisesti, Tarkotin sua pyrkii mutkattomampaan tunnustukseen.

“Tarkotin sua on roskakoriin rutattu kirje, joka purkaa patoutuneet fiilikset ulos. Rakkaustarinat jotka jäävät toteutumatta ovat kiehtovia, koska tarinan lopullisuus jää mysteeriksi. Mitä tapahtuu seuraavaksi?” yhtye pohtii. 

KUUMAAn tunnetuimmiksi kappaleiksi ovat nousseet kultarajaa lähestyvät Rakastaja ja Siks Kai Mä Oon Sun. Energisistä keikoistaan tunnettu bändi on nähty muun muassa SuomiLOVEssa, Possessa ja Justimuksen Duo-sarjassa. KUUMAAn ensimmäinen oma Tavastian keikka myytiin loppuun viime kesänä. Yllytyshullu bändi nousi marraskuussa 2020 uutisotsikoihin tekemällä maailmanennätyksen soittaessaan Älä sano sitä vielä -singleään taukoamatta kuusi tuntia putkeen galleriatilassa Helsingissä.

Seuraa KUUMAAta somessa:
Instagram / TikTok / Facebook

Management:
Virpi Immonen
virpi@fullsteam.fi
+358 41 518 6243

Keikkamyynti:
Mika Sorola
mika@fullsteam.fi
+358 44 269 6072
www.fullsteam.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

GETTOMASA JATKAA JULKAISUJENSA SARJAA UUDELLA SINGLELLÄ VAN HEGENIN KANSSA

Kotimaisen rap-kentän kärkinimi Gettomasa jatkaa alkuvuoden julkaisujensa sarjaa tänään ilmestyneellä singlellä Täälpäin feat. Van Hegen. Tammikuussa näyttävän paluun tehnyt artisti tarjoaa tällä kertaa tarttuvan…

ROBIN PACKALEN PÄIVITTÄÄ URANSA IKONISIMMAT HITIT NYKYPÄIVÄÄN

Suomen suosituimpiin pop-artisteihin lukeutuva Robin Packalen julkaisee tänään EP:n, joka herättää artistin uran alkuvaiheen suurimmat hitit henkiin uusina, moderneina versioina…

VESTERINEN YHTYEINEEN JUHLISTAA 20-VUOTISTA TAIVALTAAN: ODOTETTU YHDEKSÄS ALBUMI JULKAISTAAN

Suomen suosituimpiin live-esiintyjiin lukeutuva Vesterinen Yhtyeineen julkaisee tänään 6. maaliskuuta uuden studioalbuminsa Liian hiljaista Tänään julkaistava Liian hiljaista on kymmenhenkisen Vesterinen Yhtyeineen orgaaninen ja sielukas…