VUODEN TULOKASHUIPUKSI HEHKUTETTU ARPPA JULKAISI UUDEN ALBUMIN

Vuoden puhutuimpiin artistitulokkaisiin lukeutuva Arppa julkaisi Kinovalon alla -nimeä kantavan albumin – julkaisua juhlitaan tänään loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla Korjaamolla

Folkahtavalla pop-rock-kokonaisuudella kuuluu artistin erityislaatuinen ajaton ja elokuvallinen kerronta. Albumin kappaleet on sovitettu improvisaation kautta yhdessä Arpan nelihenkisen bändin kanssa. Levyn tuotanto on Väinö Karjalaisen käsialaa. 

Matka kohti tänään julkaistua albumia on sujunut suuresta livesuosiosta nauttien. Lukuisten omien keikkojen lisäksi Arppa nähtiin kesällä Vestan kanssa Kesätöissä-yhteiskiertueella. Albumilta julkaistut singlet Laila, Väistä, Hauki ja Oulu (theme) ovat kaikki nousseet valtakunnalliseen radiosoittoon. Arppa noteerattiin myös YleX:n läpimurron partaalla olevia artisteja esittelevässä 2021 Läpimurtolistauksessa.

Arppa iloitsee uuden albumin julkaisusta: “Olen yrittänyt tehdä musiikkia, joka on minun mielestäni hyvää. Yhtyeeni ja Väinö ovat innostaneet minua tekemään kappaleita, joita olisi kiva esittää tulevilla keikoilla. Laulujen osalta kantavaa teemaa ei ole, mutta albumilla seikkaillaan muun muassa lapsuuden maisemissani Kokkolan Ykspihlajassa. Toivottavasti musiikki herättää iloa tai muita tuntemuksia kuulijoissa. Ainakin tätä oli ilo tehdä!” 

25-vuotias skeittari, näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä Arppa julkaisi vuosi sitten kriitikoiden ylistämän ja poikkeuksellisen kovaksi debyyttialbumiksi ylistetyn Laavalamppuja-albumin. Pian julkaisun jälkeen Arppa solmi levytyssopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa. 
 

Arppa keikkailee albumin tiimoilta syksyllä seuraavasti:
24.9.2021 Korjaamo, Helsinki (levyjulkkarit)
6.10.2021 Louhisali, Espoo
7.10.2021 Lost In Music, Tampere
9.10.2021 Kahvibaari, Kannus
10.10.2021 Hailuodon Siikamarkkinat, Hailuoto
10.10.2021 Kahvila Saha, Kokkola
15.10.2021 Jyrock, Jyväskylä
17.10.2021 Linnanmäki, Helsinki
12.11.2021 Telakka, Tampere
13.11.2021 45 Special, Oulu
15.11.2021 Material Week, Kokkola
17.11.2021 Ateneum-klubi, Helsinki
1.12.2021 Kuudes Linja, Helsinki
3.12.2021 Dynamo, Turku
18.12.2021 Pukkirok, Kokkola

Arppa somessa:
Instagram / Facebook

Keikkamyynti:
Esa Tontti
+358 44 563 1430
esa@altagency.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…