ANNA PUULTA ELOKUVAMUSIIKKIA

Anna Puulta on tänään julkaistu uusi kappale Näkymätön, joka on sävelletty elokuvaan Vinski ja näkymättömyyspulveri. Anna Puulla on ollut pitkään haaveena saada tehdä elokuvamusiikkia, ja nyt hänellä on ollut ilo yhdessä Tiina Vainikaisen ja Jukka Immosen kanssa säveltää elokuvan loppubiisi.

Vinski ja näkymättömyyspulveri saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 22.12. Juha Wuolijoen ohjaama elokuva perustuu jo useita sukupolvia riemastuttaneeseen Aapelin kirjaan Koko kaupungin Vinski (1954). Elokuvan pääosissa nähdään Vinski (Kuura Rossi), Antero (Mikko Leppilampi), Krista (Pirjo Heikkilä) sekä apteekkari (Martti Suosalo).

Äitiyslomalta palaava Anna Puu nähdään ensi vuonna mm. The Voice of Finlandin valmentajana ja festivaalilavoilla Kesä on juhla -minikiertueen merkeissä.

Seuraa Anna Puuta somessa:
Instagram / Facebook

Lisätiedot:
Tuula Salminen
Universal Music
+358 40 9011 266
tuula.salminen@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…

MIRELLALTA HERKKÄ JA PYSÄYTTÄVÄ SINGLE: KAIKKI VIEL EDESSÄ

Mirella julkaisi tänään tunteikkaan pianoballadin Kaikki viel edessä, joka tuo esiin artistin herkkää puolta Aseistariisuvan aidosta tulkinnastaan tunnettu Mirella on tuoreella singlellään kirjoittanut yhden henkilökohtaisimmista…