SUOMEN DEF JAMILLE KIINNITETTY SLANI JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA

Slani esittelee vahvaa omaa musiikillista tyyliään uudella singlellään Ylös alas – Katso juuri julkaistu musiikkivideo tästä!

Viime kesänä Stacks -debyyttisinglellään huomiota kotimaisella hip hop-kentällä herättänyt Slani julkaisi tänään uuden kappaleen Ylös alas. Stacks -lanseeraussinglen tavoin Ylös alas jatkaa Slanille ominaista suorasukaista tyyliä niin tekstimaailmaltaan kuin tuotannoltaan. Uusi single on vastustamaton yhdistelmä anteeksipyytelemättömiä lyriikoita, artistin tunnistettavaa ääntä sekä yhdysvaltalaisesta hip hopista inspiroituneita tuotannollisia elementtejä.

Ylös alas -kappaletta ovat tehneet artistin lisäksi tuottajat Akeem ja Brando. Singlelle julkaistiin tänään myös musiikkivideo, jonka voi katsoa kokonaisuudessaan ylhäältä. Slanin lisäksi musiikkivideolla esiintyvät tanssijat Sikujua Mponda ja Lina Kiviranta.

Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Slani saavutti ensimmäisen kerran kotimaisten medioiden huomion viime keväänä järjestetyn Emma Gaalan punaisella matolla, jossa hän käänsi katseita yhdessä levymerkin silloisen keulahahmon Pyhimyksen kanssa. Reilu kuukausi myöhemmin julkaistu debyyttisingle sai poikkeuksellisen hyvän vastaanoton artistin ensimmäiseksi julkaisuksi, sillä kappale lisättiin soittoon sekä YleX ja SuomiRäp -radiokanaville.  Parhaillaan Slani valmistelee isompaa kokonaisuutta, joka julkastaan myöhemmin tänä vuonna.

Slani somessa:
Instagram / Spotify / TikTok

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
Universal Music Oy
+358 400 685 701
mari.hautamaki@umusic.com

Takaisin uutisiin

Uutisia

AXEL KALALTA JA AREKSELTA ODOTETTU YHTEISTYÖ

Arvostetusta KPC-kollektiivista tuttu Axel Kala jatkaa vahvaa julkaisuvuottaan uudella singlellä Tyhjää, jolla vierailee yksi Suomen tämän hetken suurimmista rap-nimistä, vastikään kolmella Emma-palkinnolla palkittu Ares. Kappale on jatkumoa…

OLIVIA RODRIGO TEKEE ODOTETUN PALUUN

Supertähti julkaisee kolmannen studioalbuminsa 12. kesäkuuta Pop-sensaatio Olivia Rodrigo on tehnyt odotetun paluun uudella singlellä drop dead. Kappale on ensimmäinen…

MINTULTA ITSEVARMA JA FLIRTTAILEVA SINGLE VIATON

Suomen pop-kentän puhutuimpiin uusiin nimiin lukeutuva Minttu jatkaa nousuaan Vuoden 2026 YleX Läpimurto -listauksen ensimmäiselle sijalle nostettu Minttu on juuri julkaissut uuden…