MÄKKI AVAA JULKAISUKEVÄÄN SINGLELLÄ AIKUISEKSI KASVAMISESTA

”Ne koittaa saada meijät kaikesta vastuuseen ja hiostaa et koita kasvaa aikuiseks”

Kotimaisiin rap-konkareihin kuuluva Mäkki eli Gert Kaasik julkaisee tänään uuden singlen Koita kasvaa aikuiseks. Kappale on tuttua ja laadukasta Mäkkiä parhaimmillaan, mutta tuotannossa kuullaan ripaus uutta soundimaailmaa. Koita kasvaa aikuiseks nostalgisoi nuoruutta ja ajan kulumista. Single kertoo sen lupauksen lunastamisesta, ettei kukaan meistä todellisuudessa koskaan kasva aikuiseksi.

Koita kasvaa aikuiseks on hyvä jatke edeltävälle singlelle Fyfyy. Molemmat sinkkulohkaisut antavat esimakua tulevasta albumista, joka edustaa aikaisempia levyjä perinteisempää hiphopia.

Suorasanaisuudestaan ja omintakeisesta flowstaan tunnetun Mäkin aikaisempia listahittejä ovat mm. Sun Kyydissä, Pläänit Uusiks ja viimeisimpänä Fyfyy, joka julkaistiin marraskuussa 2021. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu suoratoistopalveluissa lähes 170 miljoonaa kertaa.

Kuluvan vuoden suunnitelmiin kuuluu tiivis julkaisutahti, jota seuraa virallinen juhlavuosi 2023: Mäkki juhlii pyöreitä, kun ensimmäisestä levy-yhtiöön signauksesta tulee kuluneeksi kokonainen vuosikymmen.

Mäkki somessa:
Facebook / Instagram

Lisätiedot ja haastattelut:
Meri Timgren
meri.timgren@umusic.com
+358 50 5455 770

Takaisin uutisiin

Uutisia

JUHANA HAUKKALA UUDELLA “RAIKULIPOIKA”-SINGLELLÄ

Juhana Haukkala on tänään julkaissut uuden singlen Raikulipoika. Biisi jatkaa artistille ominaista tyyliä, jossa keskiössä ovat nokkelat ja humoristiset sanoitukset. Rosoisen rehellinen…

KUUMAA JULKAISEE ALBUMINSA TOISEN SINGLEN

Tämän hetken suosituin kotimainen yhtye KUUMAA julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Tuore single Valoa varten käsittelee riittämättömyyden tunnetta ja pakkomielteistä tarvetta voittaa. “Teema on mietityttänyt paljon erilaisissa yhteyksissä…

JAMI FALTIN JA EGE ZULU KUULLAAN LOPPUKESÄN YHTEISSINGLELLÄ

Jami Faltin yllätti faninsa julkaisemalla loppukesän lämpimiin päiviin täydellisesti istuvan kappaleen yhdessä Ege Zulun kanssa. Helpompaa-niminen single nojaa tuotannoltaan Jamin musiikillisille juurille boom bap…