SUOMIRÄPIN RÄÄVÄSUU SANOO TAAS SUORAAN

Petri Nygårdin uusi single V*******A nyt ulkona

Suomiräpin legenda Petri Nygård julkaisee tänään odotettua uutta musiikkia. Uusi single on artistin tyylille ominaisen suorapuheinen biisi, jonka nimeä ei voi sensuurin takia kirjoittaa tähän auki. Kappaleen nimi on V******A, ja se löytyy nyt kaikista suoratoistopalveluista.

Uudella singlellä lainataan ja tehdään kunniaa Lapinlahden linnut -yhtyeen Vanha Suomalaisten Poikain V****uslaulu -kappaleelle. Singlelle on myös tehty Ville Häyrisen ja Samu Hintsan ohjaama ja kuvaama musiikkivideo, joka julkaistaan torstaina 14.4. kello 10.

Kiertueelta tavoitettu Petri Nygård kommentoi uutta singleään näin:
”PITÄÄHÄN SE NY SUORAAN SANOO! TÄÄ BIISI KITEYTTÄÄ PANDEMIA-AIKOJEN TUNNELMAT JA FIILIXET., JA KYÄNY AINA MUUTENKI VÄHÄ JOKU V******A,..,”

Petriä on nähty studioilla, joten uutta musiikkia voidaan olettaa julkaistavan tänä vuonna runsaasti.

Hiljattain myös TikTokin valloittanut Petri Nygård on aurinkolaseistaan ja kalastajahatustaan tunnettu artisti, jonka biisejä harvat myöntävät kuuntelevansa, vaikka todellisuudessa kaikki osaavat niiden sanat ulkoa. Kaikkien bileiden pääartistina ja viikonloppujen listaykkösenäkin tunnettu Nygård on pitkän linjan rap-artisti, joka saa räntäsateenkin keskellä ihmiset bilettämään.

Yli 20 vuotisen uransa aikana Petri Nygård on julkaissut lukuisia räväköistä sanoituksista tunnettuja tupla- ja triplaplatinahittejä sekä ikivihreitä, kuten Selvä päivä, Nössö, Märkää ja Pannaan Suomi kuntoon. Yhteensä räppärin musiikkia on striimattu suoratoistopalveluissa yli 250 miljoonaa kertaa. Petrin viimeisin albumi ALASTON SUÅMI oli jättimenestys, sillä se striimasi nelinkertaista platinaa jo ennen julkaisuaan ja nousi suoraan Suomen albumilistan ykköseksi. Lavashow’ssa heittäytyvä tamperelainen rääväsuu on palkittu myös Vuoden yllättäjä -Emmalla sekä nähty telkkarissa Masked Singer Suomi -sarjassa.

Petri Nygård somessa:
Facebook / Instagram

Lisätiedot ja haastattelut:
Veera Hjerppe
veera.hjerppe@umusic.com
+358 504619818

Keikkamyynti:
MP-Viihde
Marko Palomäki
marko@mp-viihde.net
+358 44 326 3287
www.mp-viihde.net

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA PAKOFANTASIA POPKAPPALEEN MUODOSSA

Suomalaisen popin kulmakivi Olavi Uusivirta julkaisee huomenna viimeisen singlelohkaisun tulevalta albumiltaan Rakastan teitä kaikkia on tunnistettavan Uusivirta-soundin ydintä: tarttuvaa ja leikkisää…

VILMA ALINA PALAA JULKAISUJEN PARIIN UUDELLA SINGLELLÄ VIIMEISEEN HENGENVETOON

Vilma Alina käynnistää uuden aikakauden urallaan Suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden kärkijoukkoon lukeutuva Vilma Alina tekee perjantaina 3.4. odotetun paluun uudella singlellään Viimeiseen hengenvetoon. Kappale on…

MIRELLALTA HERKKÄ JA PYSÄYTTÄVÄ SINGLE: KAIKKI VIEL EDESSÄ

Mirella julkaisi tänään tunteikkaan pianoballadin Kaikki viel edessä, joka tuo esiin artistin herkkää puolta Aseistariisuvan aidosta tulkinnastaan tunnettu Mirella on tuoreella singlellään kirjoittanut yhden henkilökohtaisimmista…