KONSTA HIETASEN KOSKETTAVA VOIMABALLADI YKSI JÄÄ

Konsta Hietasen uusi single Yksi jää on tuen ja kiitoksen osoitus heille jotka aina jaksavat auttaa

Kaikki me tunnemme sellaisen ystävän, joka tekee kaikkensa muiden hyväksi – mutta unohtaa joskus pitää huolta itsestään. Häntä haluaa Konsta Hietanen huomioida ja tukea uudella sinkullaan Yksi jää. Kappale on kiitoksen ja rakkauden osoitus, joka muistuttaa siitä, että meillä kaikilla on oikeus olla heikko ja herkkä, ystävät pysyy silti rinnalla. 

Konsta Hietanen valottaa kappaleen syntyä: ”Vaikka kirjoitan monesti biisejä yksinkin niin nyt olen ottanut useamman sessiopäivän Aki Sihvosen ja Santtu Väänäsen kanssa ja tuloksena tuntuu aina olevan vähintäänkin levybiisi. Kappaleen sävel syntyi yhteistyönä nopeasti, ja kaikki halusivat tehdä siitä ison.

Sanoja kirjoitin koko päivän, ja halusin tehdä ns. isot sanat. Tuloksena oli kuitenkin kaikkien mielestä täyttä shittiä, jolloin päätin taas kerran vaan sylkäistä paperille sen mitä oli sydämellä.

Sen jälkeen sitten kirjoitin biisin puolessa tunnissa. 

On ihmisiä, jotka aina asettavat muut itsensä yläpuolelle. Se on upeaa, mutta kuinka silloin itse jaksaa? Aina ei myöskään tarvitse olla vahva ja positiivinen. Olen itse vähän liikaa sellainen ”läpi harmaan kiven”- tyyppi ja minun on monesti vaikeaa olla armollinen ja ymmärtäväinen niissä hetkissä, kun toisen on levättävä tai vaikkapa surtava. Haluaisin olla yhtä ymmärtäväinen, kuin tämän laulun kertoja. Ehkä joskus vielä olen.”

Yksi jää -kappale on Konsta Hietaselle ominainen. Oman musiikin linja on vahvistunut modernin rokin sävyttämäksi vaikuttavaksi suomipopiksi. Isot kertosäkeet ja vahvat melodiat miellyttävät artistia. Vahva eläytyminen kuuluu Konstan tulkinnassa, ja miehen laaja lauluskaala häikäisi jo Tähdet, tähdet -ohjelmassa kaikki kuulijat. Omissa kappaleissaan Konsta Hietanen haluaa tuoda esille sekä herkkyyttä että voimaa. Ihmissuhteiden lämpöä ja läheisyyttä sekä karikoita ja kompastuksia käsittelevät tekstit yhdistettynä melodiseen, mutta rouheaan pop-rock-ilmaisuun on Konstalle tunnusomaista. Uutta musiikkia on jo enemmänkin työn alla ja artistilla kova palo päästä esittämään sitä yleisölle. Konsta Hietasen uusi single Yksi jää on hänen toinen julkaisunsa Universalin kautta. Tuottajana ja sävellysapuna Konstan kanssa toimii Aki Sihvonen.

Konsta Hietanen somessa:
Instagram / Facebook / WWW

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Satu Snellman
Universal Music Oy
040 50 88 190
satu.snellman@umusic.com

Konsta Hietanen management:
Atte Väänänen
044 0818128
atte@vhv.fi

Takaisin uutisiin

Uutisia

SUOSIKKIYHTYEET KUUMAA JA EMMA & MATILDA JULKAISEVAT ODOTETUN YHTEISSINGLEN

Molemmat yhtyeet ovat saavuttaneet viime vuosina laajaa suosiota ja nousseet 2020-luvun kotimaisen popmusiikin suunnannäyttäjiksi. Nyt yhtyeet yhdistävät voimansa yhteiskappaleella Ihan kohta…

LISÄÄ BENSAA – EMMI LORENTZEN JULKAISEE ODOTETTUA JATKOA DEBYYTILLEEN

Ulkopuolisuuden tunne muuttui polttoaineeksi – emmi lorentzenin uusi single bensaa on rohkea voimabiisi 22-vuotias laulaja-lauluntekijä emmi lorentzen on yksi Suomen kiinnostavimmista pop-tulokkaista. Hänen omaleimainen…

IKONINEN DUO LINDA LAMPENIUS JA PETE PARKKONEN YHDISTÄVÄT VOIMANSA LIEKINHEITIN-KAPPALEELLA

Kotimainen pop-suosikki Pete Parkkonen ja viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon. Eeppisen Liekinheitin-kisakappaleen ytimessä on rakkaussuhde, jossa toinen on yhtä aikaa…