GHOSTIN ODOTETTU UUTUUSSINGLE ON JULKAISTU, ALBUMI “IMPERA” ULKONA 11.3.

Yksi tämän hetken suurimmista rockyhtyeistä, ruotsalainen Ghost, on julkaissut uuden singlen Call Me Little Sunshine. Kappaleeseen saatiin samaan aikaan myös Matt Mahurinin (MetallicaU2Tracey Chapman) ohjaama musiikkivideo. Samalla yhtye tiedotti uudesta albumista nimeltä Impera, joka julkaistaan 11.3.

Impera-albumilta saatiin ensipuraisu jo syksyllä, kun yhtye julkaisi singlen Hunter’s Moon. Kappale sai massiivista radiosoittoa ja nousi Suomen Spotify-listan sijalle 26. Kappale kuultiin myös Halloween Kills -elokuvan soundtrackilla. 

Ghost käynnistää maailmankiertueensa tammikuun lopulla Yhdysvalloista. Suomessa, Nokia Arenalla, Papa ja nimettömät ghoulit nähdään 27.4.

Yhtyeen edellinen albumi oli vuonna 2018 julkaistu Prequelle. Se nousi albumilistaykköseksi Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhdysvaltojen Billboard-listalla albumi kiipesi sijalle kolme. Ghostia ennen vain neljä ruotsalaisartistia on noussut Billboardin kymmenen kärkeen: AbbaAce of BaseAvicii ja Europe.

Takaisin uutisiin

Uutisia

OLAVI UUSIVIRRALTA UUSI SINGLE “VIEL YKS PURPLE RAIN”

Suomen arvostetuimpiin lauluntekijöihin ja live-esiintyjiin lukeutuva Olavi Uusivirta julkaisee tänään uuden singlen. Viel yks purple rain on takuuvarmaa Uusivirtaa: festarihuutolauluun sopiva kertosäe, oivaltava lyriikka…

ROBIN PACKALENILTA UUSI SINGLE TUUT TUUT TUUT

Robin Packalen paketoi julkaisuvuoden 2025 vielä yhdellä singlellä. Tänään julkaistu Tuut Tuut Tuut yhdistelee nerokkaasti modernia ja ajatonta poppia, jääden kertalaakista päähän soimaan.…

JANNIKA B:N UUSI SINGLE ON TÄYNNÄ USKOA JA KAIPAUSTA

Jannika B julkaisee uuden, elokuvamaisen singlen – Jossain sä ooton herkkä kappale kaipauksesta ja toivosta Laulaja-lauluntekijä Jannika B julkaisee tänään uuden singlen nimeltä Jossain säoot. Kappale on herkkä…