ARTISTILUPAUS TACTIC L JULKAISI DEBYYTTIALBUMINSA

Tactic L käsittelee mielen syvyyksiä uudella albumillaan
– katso ihminen-singlen vaikuttava lyriikkavideo täältä

Modernia, indie-vivahteista pop-musiikkia tekevä artistitulokas Tactic L julkaisee tänään debyyttialbuminsa carnelia. Artisti kuvailee kahdeksan kappaleen muodostamaa kokonaisuutta terapeuttiseksi matkaksi, jonka päätepiste on kuitenkin toiveikas. Levyn tuorein singlenosto on albumin päätöskappale ihminen, josta julkaistiin tänään myös vaikuttava lyriikkavideo. Videon voit katsoa kokonaisuudessaan täältä.

“Tää levy sai alkunsa mielenterveyden ongelmista ja varsinkin paniikkikohtauksista, jotka vei mut tosi lähelle kuolemaa. Se kokemus lähetti mut ihan uudelle seikkailulle. Tää albumi on vähä niinku kompressio niistä seikkailuista, opeista ja räjähdyksistä mitä sen matkan aikana tapahtui, niin hyvässä kuin pahassa. Nyt voin sanoo olevani todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että osa mun sielusta on nyt onnistuneesti tallennettu tähän maailmaan, tälle albumille.“

Capitol Recordsille kiinnitetyn Tactic L:n albumilta on julkaistu tähän mennessä singlet illat, loppuu, saat mut tuntee, sekä viimeisimpänä Figaron ja Heviteemun kanssa tehty yhteiskappale avaruuteen. Aiemmin tänä vuonna Tactic L on vieraillut myös muun muassa Sebastian Noton kappaleella Sanat hajoo. Ennen Capitolin kanssa solmittua sopimusta Tactic L on julkaissut omakustanteena sinkun Malibu sekä vieraillut muun muassa williamin ja Sexmanen kappaleilla.  Tactic L juhlii albumin julkaisua keskiviikkona 15.6. levyjulkkarikeikalla Groteskissa.

Tactic L somessa:
Instagram / Spotify

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mari Hautamäki
mari.hautamaki@umusic.com
puh. 0400 685 701

Takaisin uutisiin

Uutisia

Euforian ja yksinäisyyden välissä – Troye Sivan siirtyy tanssilattian huumasta aamuyön paljastuksiin kehutulla ”She’s the Best” -albumillaan

“the Australian star’s best record yet”– Rolling Stone Australia ★★★★★ “the sound of secrets spilled and fantasies shared at the afters,…

POPTÄHTI MINTTU KÄYNNISTÄÄ TOISEN ALBUMINSA AIKAKAUDEN MAKSAN KAIKEN TAKAS -SINGLELLÄ

Yli 31 miljoonaa striimiä keränneen debyyttialbuminsa jälkeen Minttu avaa uuden luvun urallaan julkaisemalla singlen Maksan kaiken takas sekä näyttävän musiikkivideon…

LYTÄN & TOHTORI GETON JA MOUHOUKSEN PITKÄ YHTEINEN HISTORIA KUULLAAN ENSIMMÄISTÄ KERTAA SAMALLA KAPPALEELLA

Lyttä & Tohtori Getto yhdistävät voimansa Mouhouksen kanssa uudella kolme raitaa -singlellä. Vaikka jyväskyläläislähtöisten artistien yhteinen historia ulottuu vuosien taakse,…